Viivästyskoron sovittelu
HE 232/2001
4.3
Esityksessä ehdotetaan, että korkolakiin otetaan uusi sovitteluperuste. Viivästyskoron sovittelu olisi mahdollista, jos siihen on painavat perusteet ottaen huomioon viivästyskoron määrä suhteessa velallisen taloudelliseen asemaan. Ratkaisevaa merkitystä ei enää olisi sillä, mistä syystä maksuvaikeudet ovat alunperin johtuneet vaan sillä tosiasiallisella tilanteella, jossa velallinen on sovitteluhetkellä. Sovittelun edellytykset olisivat konkreettisia siten, että ratkaisu perustuisi ennen muuta kertyneen viivästyskoron määrän ja velallisen senhetkisen taloudellisen aseman vertailuun. Kun sovitteluedellytykset perustuvat viivästyskoron määrään, voivat edellytykset täyttyä suoritustuomion antamisen jälkeenkin. Ehdotuksen mukaan tuomion oikeusvoima ei estäisi sovittelua. Näin se, ettei velallinen ole vaatinut sovittelua velkomusasian yhteydessä, ei olisi esteenä sovitteluvaatimuksen myöhemmälle esittämiselle.
Vaikka sovittelua ei ehdotetussa säännöksessä kytkettäisi velkaantumisen syihin yhtä kiinteästi kuin aikaisemmin, ei sovittelu tule kaikkien taloudellisissa vaikeuksissa olevien velallisten osalta kysymykseen. Kohtuullistaminen on aina poikkeuksellinen toimenpide, johon tulee olla säännöksessä tarkoitetut painavat syyt. Velvoitteiden sovittelua ei myöskään saa käyttää keinottelunluonteisesti niin, että velallinen voisi tällä tavoin laskelmoida saavansa korotonta luottoa. Yleisen maksumoraalin säilyttämiseksi viivästysseuraamusten sovittelun ulkopuolelle on rajattava ne tilanteet, joissa velallisen toiminta velkaa otettaessa tai sitä maksettaessa on kokonaisuutena arvioiden ollut sopimatonta. Sovittelu estyisi, jos maksuvaikeudet johtuvat ilmeisen kevytmielisestä suhtautumisesta velkaantumiseen tai velkojen maksuun. Kun sovittelu aina perustuu kokonaisharkintaan, voidaan sovittelutuloksessa myös muutoin ottaa huomioon velkaantumisen perusteet ja sovittelun vaikutus velkojalle. Käytännössä velallinen joutuu sovittelua vaatiessaan selvittämään myös velkaantumisensa syitä ja sitä, miten velat on tarkoitus maksaa takaisin.
Esityksessä ehdotetaan sovittelusäännöksen soveltamisalaa laajennettavaksi niin, että se koskee kaikkia yksityishenkilöiden velkoja. Erityisen tärkeää on, että sovittelun mahdollisuus avataan myös yksityistakauksiin. Takaajan vastuuta viivästyskoroista voitaisiin sovitella silloinkin, kun viivästysseuraamukset sisältyvät takaussitoumuksessa tarkoitettuun päävelkaan. Viivästyskorkoa voitaisiin alentaa myös vahingonkorvausvelkojen osalta. Kun sovittelun kokonaisharkinnassa otetaan huomioon myös velkojan asema, merkitystä on luonnollisesti silläkin, onko vahingonkorvauksen saajana toinen yksityishenkilö vai esimerkiksi yritys tai valtion laitos. Samaan tapaan kuin kohtuullistettaessa varsinaisen vahingonkorvauksen määrää huomioon voidaan ottaa myös vahingon aiheuttajan tahallisuuden aste
Yksityiskohtaiset perustelut
11 §. Viivästyskoron sovittelu. Pykälässä on viivästyskoron sovittelua koskeva säännös. Sen mukaan viivästyskorkoa voidaan eräissä tapauksissa sovitella, jos velallisella on katsottava olleen perusteltu aihe kieltäytyä maksamasta velkaansa tai jos maksun viivästyminen on johtunut maksuvaikeuksista, joihin velallinen työttömyyden, sairauden tai muun erityisen syyn vuoksi on joutunut pääasiallisesti omatta syyttään. Viivästyskorkoa voidaan nykyään sovitella vain 2 §:n 2 momentissa tarkoitetuissa veloissa eli kulutusluotoissa ja asunnon hankkimiseen liittyvissä veloissa.
Korkolain sovittelusäännös poikkeaa muualla lainsäädännössä olevista yleisistä sovittelusäännöksistä. Sen tarkoituksena ei niinkään ole sovitun viivästyskorkoehdon kohtuullistaminen vaan suoraan lakiin perustuvan viivästyskoron sovittelu yksittäistapauksessa. Korkolain sovittelusäännös on kuitenkin tarpeen myös silloin, kun viivästyskorko perustuu sopimusehtoon. Oikeuskäytännössä on nimittäin suhtauduttu hyvin pidättyvästi siihen, että maksuvelvoitteita soviteltaisiin oikeustoimilain 36 §:n nojalla vain velallisen maksuvaikeuksien perusteella.
Pykälää ehdotetaan muutettavaksi ensinnäkin niin, että kohtuullistamissäännöksen soveltamisalaa laajennetaan. Toiseksi siihen ehdotetaan lisättäväksi uusi sovitteluperuste. Sovittelun käytettävyyttä lisää myös ehdotus, jonka mukaan sovitteluvaatimus voidaan tutkia kuluttajavalituslautakunnassa. Tätä koskeva muutos ehdotetaan tehtäväksi kuluttajavalituslautakunnasta annetun lain 1 §:n soveltamisalasäännökseen.
Viivästyskoron sovittelua koskevan säännöksen soveltamisala on nykyään sama kuin lain pakottavuutta koskevassa 2 §:n 2 momentissa. Sovitteluvaatimuksen voi siten esittää vain kuluttaja taikka asunnon ostaja tai vuokralainen. Ehdotuksen mukaan kohtuullistamissäännös ulotetaan koskemaan myös muita luonnollisen henkilön velkoja. Velan perusteella tai velkojan henkilöllä ei olisi merkitystä.
Sovittelusäännöksen piirin tulisivat muun muassa yksityishenkilön vahingonkorvausvelat. Vahingonkorvausta voidaan sinänsä kohtuullistaa jo vahingonkorvauslain (412/1974) 2 luvun 1 §:n 2 momentin nojalla. Korvauksen määrää voidaan sovitella, jos korvausvelvollisuus harkitaan kohtuuttoman raskaaksi ottaen huomioon vahingon aiheuttajan ja vahingonkärsijän varallisuusolot ja muut olosuhteet. Ehdotus muuttaisi nykytilaa vain siinä, että myös korvaukselle tuomittavaa viivästyskorkoa voitaisiin sovitella. Sovittelu voi olla aiheellista esimerkiksi silloin, kun korvauksen määrä selviää paljon vahingon ilmenemisen tai korvauksen vaatimisen jälkeen. Tällaisessa tilanteessa viivästyskorko on voinut juosta usean vuoden ajan ennen maksuvelvollisuuden konkretisoitumista. Erityisenä perusteena viivästyskoron alentamiselle voi olla esimerkiksi vahingonaiheuttajan nuoruus, jolloin jo ennalta tiedetään maksun pitkittyvän.
Viivästyskoron sovittelu voisi vahingonkorvausvelkojen osalta tulla kysymykseen myös sillä perusteella, että velallisella on ollut perusteltu aihe kieltäytyä velanmaksusta korvausvaatimuksen epäselvyyden perusteella.
Toinen tärkeä sovittelun piiriin tulevien velkojen ryhmä ovat takaussitoumuksiin perustuvat velat. Viivästysseuraamuksia voitaisiin sovitella, kun velkoja vaatii viivästynyttä maksua yksityistakaajalta. Mahdollista olisi myös sovitella sellaiseen takautumisvaatimukseen perustuvia viivästysseuraamuksia, joita velan maksanut takaaja vaatii toiselta takaajalta taikka velalliselta. Yksityistakaajan ja yksityisen pantinantajan osalta viivästyskoron sovittelusta ehdotetaan otettavaksi lisäksi säännös takauksesta ja vierasvelkapanttauksesta annetun lain (361/1999) 7 §:n 3 momenttiin.
Myös muita yksityishenkilöiden välisiin velkasuhteisiin liittyviä viivästysseuraamuksia voitaisiin sovitella. Ehdotettu säännös koskisi muun muassa lapselle suoritettavaan elatusapuun liittyviä viivästysseuraamuksia.
Kuten yleisperustelujen jaksossa 4.3. selostetaan, sovittelun ulkopuolelle jäisivät edelleen kaikki oikeushenkilöiden velat samoin kuin ne luonnollisten henkilöiden velat, jotka perustuvat elinkeinotoiminnan harjoittamiseen. Ehdotetun siirtymäsäännöksen 5 momentissa on kuitenkin otettu huomioon tarve sovitella 1990-luvun alun laman aikana syntyneiden velkojen viivästyskorkoja. Säännöksen mukaan luonnollisen henkilön velkoihin liittyviä viivästyskorkoja voidaan sovitella ilman velan syntyperusteeseen liittyviä rajoituksia, jos velka on syntynyt ennen lain voimaantuloa. Sovittelu voisi siten koskea myös elinkeinotoimintaan liittyneiden velkojen viivästyskorkoa.
Viivästyskoron sovittelu ei myöskään olisi mahdollista niiden velkojen osalta, joihin korkolakia ei muutoinkaan sovelleta. Vaikka esimerkiksi verosaatavista perittävää viivästyskorkoa ei voitaisi sovitella korkolain nojalla, voi sovittelu olla erityissäännöksen perusteella mahdollista. Veronhuojennusta koskevan verotusmenettelystä annetun lain 88 §:n nojalla verovelvolliselle voidaan myöntää vapautus verosta ja siihen liittyvistä viivästysseuraamuksista muun muassa silloin, kun verovelvollisen veronmaksukyky on olennaisesti alentunut työttömyyden tai muun erityisen syyn vuoksi tai kun veron periminen on muusta erityisestä syystä ilmeisesti kohtuutonta. Lisäksi on huomattava, että veroihin ja muihin julkisoikeudellisiin maksuihin liittyvä lyhyt vanhentumisaika vähentää viivästyskorkojen kohtuullistamisen merkitystä. Verojen ja maksujen perimisestä ulosottotoimin annetun lain (367/1961) 11 §:n mukaan nämä saatavat raukeavat, jollei saatavaa ole peritty viidessä vuodessa veron tai maksun määräämisvuoden jälkeen.
Pykälässä nykyisin olevat sovitteluperusteet ehdotetaan sellaisinaan säilytettäviksi. Lakiteknisesti säännös muuttuisi niin, että sosiaalista suoritusestettä koskeva säännös olisi 1 momentin 1 kohtana ja velan epäselvyyttä koskeva säännös olisi momentin 3 kohtana. Uusi velallisen taloudelliseen asemaan liittyvä sovitteluperuste ehdotetaan lisättäväksi momentin 2 kohdaksi. Se on samantyyppinen kuin 1 kohtana oleva sosiaalinen suorituseste, mutta sen soveltamisedellytykset ovat jonkin verran laveammat. Sovitteluedellytyksinä olisi, että sovitteluun on muutoin painavia syitä ottaen huomioon viivästysseuraamusten määrä suhteessa velallisen taloudelliseen asemaan. Toisin kuin sosiaalisessa suoritusesteessä ei tässä sovitteluperusteessa edellytetä, että velallisen olisi osoitettava maksuvaikeuksien johtuneen jostakin erityisestä, velallisen vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella olevasta tapahtumasta, kuten sairaudesta tai työttömyydestä. Useassa tapauksessa velallisen taloudelliset vaikeudet johtuvat monen eri tekijän yhteisvaikutuksesta. Uuden perusteen mukaan sovittelu olisi mahdollista muun muassa silloin, kun maksuvaikeudet perustuvat velallisen oman maksukyvyn yliarviointiin. Viivästyskorkoa voitaisiin sovitella myös tilanteessa, jossa maksuvaikeuksien perustana olevat tapahtumat ja syyt olivat olleet olemassa jo ennen kyseisen velan syntymistä.
Ehdotetun säännöksen tarkoituksena on mahdollistaa sovittelu silloin, kun viivästys on ollut pitkäaikaista ja viivästyskorkojen määrä on ehtinyt kasvaa niin suureksi, ettei velallinen enää kykene kohtuudella suoriutumaan vastuistaan. Tällaisessa tilanteessa ei ole tarkoituksenmukaista eikä usein mahdollistakaan selvittää, mikä tapahtuma on alunperin aiheuttanut maksuvaikeudet.
Viivästyskoron sovittelu ei edellyttäisi sitä, että velallinen on ylivelkainen tai maksukyvytön. Myös vähäisemmät maksuvaikeudet voisivat olla sovittelun perusteena, kuten myös nykyisessä sosiaalista suoritusestettä koskevassa säännöksessä. Viivästyskoron alentamisen yhtenä tarkoituksena on estää muutoin uhkaava velkaantumiskierre. Sovittelu ei siis edellytä, että viivästyskorkokertymän pitäisi ensin kasvaa niin suureksi, ettei velallinen kykene siitä suoriutumaan. Sovittelu voisi tulla kysymykseen jo sellaisessa vaiheessa, jossa velallinen saa velanhoidon hallintaansa esimerkiksi sillä, että maksamatta jäänyt korkokertymä poistetaan ja tulevaisuudessa maksettavaa korkoa alennetaan niin, että velallinen selviytyy velasta vaarantamatta omaa ja huollettaviensa kohtuullisia asumis- ja muita elinolosuhteita taikka muiden välttämättömien menojen suorittamista.
Toisaalta on välttämätöntä huolehtia siitä, ettei kohtuullistamissäännös kannusta velallisia tahallisesti laiminlyömään maksujaan. Ehdotuksen mukaan sovittelu estyisi, jos maksuviivästys tai velallisen maksuvaikeudet laajemminkin johtuvat ilmeisen kevytmielisestä suhtautumisesta velkaantumiseen tai velkojen maksuun. Ilmeisen kevytmielinen velkaantuminen on ollut käytännössä yleisin yksityishenkilön velkajärjestelyn myöntämisen este. Nykyistä oikeuskäytäntöä voidaan hyödyntää tulkittaessa sitä, mitä pidetään ilmeisen kevytmielisenä velkaantumisena. Velkaantumisen syiden ohella merkitystä olisi myös sillä, miten velallinen on pyrkinyt huolehtimaan velkojensa maksusta. Sovittelu estyisi, jos hän on sopimattomasti pyrkinyt välttämään velkojen maksua esimerkiksi saattamalla omaisuuttaan velkojien ulottumattomiin.
Vaikka viivästyskoron sovittelua koskevaa lainkohtaa ei ole laadittu yhtä yksityiskohtaiseksi kuin yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 10 §:ää, voidaan samanlaiset seikat ottaa huomioon arvioitaessa sitä, onko sovittelulle painavat perusteet. Merkitystä voidaan antaa muun muassa velallisen myöhemmille toimille velkojen hoidossa. Se, kuinka yksityiskohtaista selvitystä velallisen on esitettävä, riippuu velkojan tekemistä väitteistä.
Viivästyskorkoa soviteltaessa tuomioistuimella on laaja harkintavalta. Sovittelussa voidaan ottaa huomioon kaikki olosuhteet, jotka vaikuttavat lopputuloksen kohtuullisuuteen sekä velallisen että myös velkojan kannalta. Huomioon voidaan ottaa esimerkiksi velallisen jo suorittamien viivästyskorkojen määrä. Maksetun rahamäärän ohella huomioon voidaan ottaa myös se aika, jolta viivästyskorkoa on peritty. Kertymä pienituloiselta ulosottovelalliselta on voinut jäädä vähäiseksi, vaikka perintä olisi jatkunut pitkään.
Kokonaisharkinnassa huomioon otettavia seikkoja ovat myös velkojan oma menettely, hänen taloudellinen asemansa samoin kuin velan peruste.
Sovitteluun voi olla painavia perusteita, jos viivästyskorkokertymä johtuu siitä, että velkoja on aiheettomasti viivytellyt maksuvaatimuksen esittämisessä ja menettelyllään lisännyt viivästyskorkokertymää. Käytännössä ongelmia ovat aiheuttaneet erityisesti sellaiset velat, joista puolisot tai muut henkilöt vastaavat yhdessä. Tällöin viivästyskorko on voinut juosta yhteisvastuullisen velallisen tietämättä hyvinkin pitkään. Hyvän perintätavan voidaan katsoa edellyttävän, että velkoja kohtuullisessa ajassa esittää maksuvaatimuksen tai muutoin ilmoittaa maksuviivästyksestä kaikille velallisille.
Valtaosa yksityishenkilöiden veloista on kuluttaja- tai vakuusvelkoja, joissa velkojana on luottolaitos tai muu elinkeinonharjoittaja. Silloin kun velkojana on tavallinen yksityishenkilö, eivät velkojan ja velallisen varallisuusolot välttämättä juurikaan poikkea toisistaan. Tällöin sovitteluedellytyksia arvioitaessa samoin kuin myös sovittelutuloksessa on on kiinnitettävä huomiota muun muassa velkojalle maksun viivästymisestä aiheutuneisiin vahinkoihin.
Vaikka ehdotuksen mukaan myös vahingonkorvausvelkaan liittyvää viivästyskorkoa voidaan sovitella, voidaan harkinnassa ottaa huomioon myös vahingonteon laatu. Vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan tahallisella rikoksella aiheutettua korvausvastuuta voidaan sovitella vain, jos siihen on erityisiä syitä. Sama erityisten syiden edellytys voidaan asettaa myös harkittaessa sitä, onko rikosperusteisen vahingonkorvauksen koron sovittelulle painavia syitä.
Tuomioistuin voi alentaa viivästyskoron korkokantaa taikka viivästyskorko voidaan kokonaan poistaakin. Tuomioistuin voi myös määrätä, että viivästyskorkoa on suoritettava myöhemmästä ajankohdasta kuin mitä sopimuksen ehdot tai korkolain säännökset muutoin edellyttäisivät. Viivästyskorkoa voidaan alentaa jo sen aikaisemmin kertyneen määrän osalta. Myös vastaisuudessa kertyvä viivästyskorko voidaan määrätä maksettavaksi alennetun korkokannan mukaan. Tämä edellyttää kuitenkin sitä, että velallisen tulotason ja muun maksukyvyn voitaisiin arvioida pysyvän suurin piirtein ennallaan. Velan juoksevaa korkoa ei ole asetettu sovittelun alarajaksi, joten viivästyskorkoa voidaan alentaa enemmänkin. Näin voidaan puuttua sellaiseenkin viivästyskorkoon, joka on 4 §:n 2 momentin mukaisesti alkuperäisen, korkean juoksukoron suuruinen. Selvyyden vuoksi on syytä todeta, ettei velalle sovittelun yhteydessä laadita uutta maksuaikataulua, vaan velka on erääntyneenä heti perittävissä, jollei velkojan kanssa muuta sovita.
Tuomioistuimessa viivästyskoron sovittelu edellyttää, että velallinen tekee sitä koskevan väitteen. Kohtuullistamista ei tarvitse nimenomaisesti vaatia, vaan oikeuskäytännössä omaksutun tulkinnan mukaan riittää, että velallisen vaatimuksista käy ilmi siihen liittyviä näkökohtia. Jos sovittelun peruste jollakin tavoin ilmenee oikeudenkäyntiaineistosta, tuomioistuimen tulee prosessinjohdon keinoin selvittää, onko velallisen aikomuksena vaatia viivästyskoron sovittelua.
Valtaosassa velkomusasioista velallinen ei kuitenkaan lainkaan vastaa haastehakemuksessa esitettyihin vaatimuksiin. Tällöin asia käsitellään vain kirjallisessa prosessissa, jolloin myöskään tuomioistuimella ei ole mahdollisuuksia prosessinjohdollisin toimin kiinnittää velallisen huomiota laissa säädettyyn sovitteluun. Yleisten prosessioikeudellisten sääntöjen mukaan ei ole ajateltavissa, että tuomioistuin voisikaan sovitella velvoitteita omasta aloitteestaan ja ilman, että vastapuolella olisi mahdollisuuksia esittää omia näkemyksiään asiasta.
Tuomion oikeusvaikutuksista puolestaan seuraa, ettei velallinen voi myöhemmin esittää vaatimuksia sellaisella perusteella, johon hän olisi voinut oikeudenkäynnissä vedota. Velallinen ei siten nykyään voi vaatia viivästyskoron sovittelua enää tuomion antamisen jälkeen, jos työttömyys tai muu sosiaalinen suorituseste oli jo alkanut ennen tuomiota. Prosessuaaliset säännöt voivat näin johtaa sovittelumahdollisuuksien lopulliseen kariutumiseen silloinkin, kun sovittelulle olisi ollut aineellisia edellytyksiä. Tällaista lopputulosta voi pitää epäoikeudenmukaisena, koska on ymmärrettävää, ettei työttömäksi joutunut tai muusta syystä maksuvaikeuksiin ajautunut yksityishenkilö velkomushetkellä kykene tehokkaasti valvomaan etujaan.
Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan otettavaksi nimenomainen säännös, jonka mukaan tuomion oikeusvoimavaikutukset eivät estäisi velallista vetoamasta uuteen 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuun sovitteluperusteeseen. Säännöksen tavoitteiden kannalta on välttämätöntä, että koko viivästyskorkokertymää voidaan arvioida suhteessa velallisen maksukykyyn. Useinhan viivästyskorko on kertynyt osittain tuomion antamista edeltäneeltä ja osittain vasta tuomion antamisen jälkeiseltä ajalta. Uuden säännöksen nojalla velallinen voisi vaatia sovittelua lainvoimaisen tuomion antamisen jälkeenkin, jos viivästyskoron kokonaismäärä on kertynyt kohtuuttoman suureksi verrattuna velallisen maksukykyyn.
Tuomion oikeusvoimaa koskeva poikkeussäännös on rajattu koskemaan vain ehdotettua 1 momentin 2 kohtaa, jolla on asiallisesti läheinen yhteys maksukyvyttömyyslainsäädäntöön. Myöskään yksityishenkilön velkajärjestelyssä ei ole merkitystä sillä, onko järjesteltävästä velasta annettu tuomio vai ei. On tietenkin selvää, että velallisen maksukykyyn nähden kohtuutonta viivästyskorkokertymää voidaan sovitella silloinkin, kun maksuvaikeuksien alkuperäinen syy on työttömyys tai muu 1 kohdassa tarkoitettu sosiaalinen suorituseste.
Jollei sovittelua koskevasta asiasta päästä sopimukseen velallisen ja velkojan kesken, velallinen voisi nostaa sovitteluvaatimusta koskevan kanteen.
Velkajärjestelylainsäädäntöä valmisteltaessa (HE 183/1992) arvioitiin, että viivästyskoron sovittelulla on verraten vähäinen merkitys vaikeissa velkaongelmissa oleville. Epäkohtana pidettiin, että lainsäädännön soveltamisessa ei voida ottaa huomioon sitä seikkaa, että velkaongelman ylivoimaisuus johtuu tavallisesti yksityishenkilön useista sitoumuksista, jotka kaikki tulisi voida samalla kertaa ottaa huomioon. Vaikka viivästyskoron sovittelu kohdistuu tiettyyn velkasuhteeseen, tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, että monivelkainen velallinen aina joutuisi esittämään sovitteluvaatimuksen useassa oikeudenkäynnissä. Viivästyskoron sovittelua koskevat kanteet voidaan ja on usein tarkoituksenmukaista käsitellä samassa oikeudenkäynnissä. Näin voidaan välttää samojen tosiseikkojen monenkertainen esittäminen ja useasta oikeudenkäynnistä aiheutuvat kustannukset. Asioiden yhteisellä käsittelyllä voidaan lisäksi turvata eri velkojien yhdenmukainen kohtelu.
Yleensä kanne on nostettava vastaajan kotipaikan tuomioistuimessa. Kuluttajasaatavien osalta tästä on tehty poikkeus. Kuluttajansuojalain 12 luvun 1 d §:n 2 momentin mukaan kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välisessä riita-asiassa kuluttaja voi nostaa kanteen oman asuinpaikkansa yleisessä alioikeudessa. Sovittelua koskevaa kannetta voi lisäksi pitää niin sanottuna negatiivisena vahvistuskanteena, joka voidaan nostaa myös kantajan oman asuinpaikan käräjäoikeudessa. Näin ollen velallinen voi saattaa sovittelukanteet käsiteltäviksi yhdessä tuomioistuimessa, vaikka velkojien kotipaikat olisivatkin eri puolilla maata. Oikeudenkäymis-kaaren 18 luvussa säädetään siitä, milloin riita-asiat voidaan käsitellä samassa oikeudenkäynnissä. Jutut voidaan yhdistää, kun ne ovat vireillä samassa tuomioistuimessa ja kun niitä koskee ainakin osittain sama todistelu. Sovittelukanteissa kuluttaja nojautuu samaan tosiseikastoon eli hänen taloudelliseen asemaansa, johon vaikuttavat kaikki hänen velkansa liitännäiskustannuksineen.