Vastatessaan kanteeseen yhtiö on vedonnut siihen vastatosiseikkaan, että palkkaehdon muutoksesta oli sovittu yhdessä tai että työnantaja oli ainakin ymmärtänyt muutoksen tulleen myös Mäenpään osalta sovellettavaksi. Mäenpää on kiistänyt suostuneensa muutokseen ja riitauttanut sen sitovuuden kohdaltaan. Valmisteluistuntojen ja pääkäsittelyn yhteiseen pöytäkirjaan on tehty merkintä "palkka on 1.1.1994 alkaen ollut asianosaisten sopimin tavoin pelkästään provisioperusteinen" osoitukseksi siitä, mihin tosiseikkoihin yhtiö oli kanteen kiistämisen perusteeksi vedonnut. Kirjaus on ollut käräjäoikeudelle sekä asian käsittelyä että tuomion laatimista varten riittävä. Muutoksenhakutuomioistuimen tarpeisiin nähden merkintä ei ole kuitenkaan täyttänyt pöytäkirjalle asetettavia täsmällisyysvaatimuksia.

Käräjäoikeudessa kertyneestä oikeudenkäyntiaineistosta on ollut pääteltävissä yhtiön tarkoituksena olleen saada sen taloudellinen tilanne, kustannusten saneeraustarve ja Mäenpään menettely ratkaisussa huomioon otetuiksi. Vaikka pöytäkirja on ollut suppea, tuomiosta on voinut päätellä, että ratkaisun kannalta merkittäviin tosiseikkoihin oli
vedottu tai että käräjäoikeus ei ollut pitänyt seikkoihin vetoamista asianosaiselle kuuluvana velvollisuutena. Tuomioistuimen kyselyvelvollisuus ja prosessinjohto-oikeus huomioon ottaen asianosaisenvastuulla ei tällaisessa tilanteessa ole se, että vetoamistarkoitus jää kirjallisen vastauksen epäselvän lausuman tai pöytäkirjan suppean
maininnan varaan. Kysymys käräjäoikeuden menettelyn oikeellisuudesta on seikka, josta asianosaiset eivät voi sopia. Hovioikeus on siten voinut omasta aloitteestaan ottaa asian käsiteltäväkseen. Kysymystä siitä, oliko seikkoihin vedottu ja oliko käräjäoikeus menetellyt virheellisesti, ei ole kuitenkaan saanut ratkaista kuulematta asianosaisia."

------------------

KKO 2006:54

Perustelut
Takausvastuuseen vetoaminen käräjäoikeudessa
1. A ja hänen myötäpuolensa ovat Korkeimmassa oikeudessa toistaneet hovioikeudessa esittämänsä väitteen, että käräjäoikeus oli, katsoessaan heidät maksuvelvollisiksi takausvastuun perusteella, perustanut ratkaisunsa seikkaan, johon pankki ei ollut vedonnut. Asiassa on tämän vuoksi ensiksi arvioitava, onko käräjäoikeus voinut perustaa A:n ja hänen myötäpuoltensa maksuvelvollisuuden heidän antamiinsa takauksiin.
2. Oikeudenkäymiskaaren 24 luvun 3 §:n 2 momentin (165/1998) mukaan asiassa, jossa sovinto on sallittu, tuomiota ei saa perustaa seikkaan, johon asianosainen ei ole vaatimuksensa tai kiistämisensä tueksi vedonnut. Lainkohdassa tarkoitetaan "seikalla" vaaditun oikeusseuraamuksen kannalta välittömästi ratkaisuun vaikuttavaa tosiasiaa eli oikeustosiseikkaa. Oikeustosiseikkaan vetoamisella taas tarkoitetaan sitä, että se asianosainen, joka tahtoo siihen nojautua, tuo sen esiin nimenomaan tarkoituksin saada sanottu seikka ratkaisun perusteeksi.
3. Pankki ei käräjäoikeudessa lausumansa mukaan ollut voinut vaatia takaajilta suorituksia luottoon 158720-6031137, koska se oli kohdentanut konkurssipesästä saamansa jako-osuuden tähän luottoon niin, että luotto oli tullut kokonaan maksetuksi ja siten lakannut. Helsingin hovioikeuden 5.12.2001 antaman tuomion perusteella pankki oli kuitenkin joutunut siirtämään jako-osuutta tuosta luotosta yhtiön muiden luottojen suoritukseksi. Tästä oli koitunut pankille vahinkoa ja takaajille eli A:lle ja hänen myötäpuolilleen pankin kustannuksella perusteetonta etua, jonka palauttamista pankki on kanteessaan vaatinut. Pankin kanne on siten perustunut A:lle ja hänen myötäpuolilleen takausvastuun lakkaamisen ja pankin kohdentamisratkaisun peruuntumisen tuottamaan väitettyyn perusteettomaan etuun. Sen sijaan kanteessa ei ole vaadittu maksusuorituksia välittömästi takaussitoumusten perusteella eikä siten vedottu takausvastuun kannalta keskeiseen oikeustosiseikkaan eli takauksen voimassaoloon. Päinvastoin pankki on nimenomaan todennut, ettei kysymys ollut edellä mainitun luoton velkomisesta takaajilta ja ettei takausten vanhentumisajoilla ollut sen vuoksi merkitystä.
4. Koska juuri pankin on ollut vedottava niihin tosiseikkoihin, joihin tuomioistuin on saanut kanteen hyväksymisen perustaa, Korkein oikeus katsoo olevan vailla merkitystä, että A ja hänen myötäpuolensa ovat vedonneet takaukseen perustellessaan maksuvelvollisuutensa vanhentumista. Näin ollen käräjäoikeus ei olisi saanut hyväksyä pankin kannetta sillä perusteella, että takausvastuut eivät olleet vanhentuneet ja että vastaajat siten olivat takausvastuidensa perusteella velvolliset maksamaan luoton.
Takausvastuuseen vetoaminen hovioikeudessa
5. Pankki on vastatessaan hovioikeudessa A:n ja hänen myötäpuoltensa valitukseen katsonut, että käräjäoikeuden tuomio oli pankin vaatimuksen mukainen ja että pankki oli vedonnut maksuvelvollisuuden perusteena myös takausvastuun perustaviin tosiseikkoihin. Hovioikeus on ottamatta kantaa edellä kohdassa 1 selostettuun väitteeseen pysyttänyt käräjäoikeuden tuomion, vaikka väite olisi tullut kohdissa 3 ja 4 lausutuilla perusteilla hyväksyä. Pankin on kuitenkin nojautumalla käräjäoikeuden tuomioon katsottava hovioikeudessa vedonneen vaatimuksensa perusteena A:n ja hänen myötäpuoltensa takauksiin.
6. Oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 17 §:n 1 momentin ja 26 luvun 4 §:n 2 momentin mukaan vastaaja ei saa hovioikeudessa riita-asiassa vedota muihin seikkoihin tai todisteisiin kuin niihin, jotka on esitetty käräjäoikeudessa, paitsi jos hän saattaa todennäköiseksi, ettei hän ole voinut vedota seikkaan tai todisteeseen käräjäoikeudessa tai että hänellä on ollut pätevä aihe olla niin tekemättä. Asiassa on siten seuraavaksi ratkaistava, onko pankki voinut pätevästä syystä olla vetoamatta takausvastuisiin käräjäoikeudessa ja vedota niihin vasta hovioikeudessa.
7. Pankki on Korkeimmassa oikeudessa katsonut voineensa vedota takausvastuuseen vasta hovioikeudessa sen vuoksi, että A ja hänen myötäpuolensa olivat siihen käräjäoikeudessa vedonneet ja että se täten oli ollut jo käräjäoikeuden tutkittavana. Kuten edellä on todettu, ei käräjäoikeus sen perusteella, että A ja hänen myötäpuolensa olivat kiistämisensä tueksi vedonneet takauksen vanhentumiseen, ole voinut tutkia, olivatko he takausten perusteella maksuvelvollisia pankille. Kysymys ei ole myöskään sellaisesta seikasta, joka vasta vastapuolen siihen vetoamisen johdosta olisi tullut pankin tietoon niin, ettei siihen vetoaminen aikaisemmin olisi ollut mahdollista, vaan pankki olisi voinut jo käräjäoikeudessa vedota takausvastuisiin vaihtoehtoisina kanneperusteina. Pankki on nimenomaisesti ilmoittanut käräjäoikeudessa, ettei se vedonnut takausvastuuseen kanteen perusteena, vaikka käräjäoikeus on tähän kysymykseen erikseen kiinnittänyt pankin huomiota. Tämän vuoksi ei ole perusteita sallia vetoamista takausvastuuseen hovioikeudessa pelkästään siitä syystä, että sanotulla vetoamisella saattaisi olla vaikutusta asian lopputulokseen. Näin ollen Korkein oikeus katsoo, ettei pankki ole saattanut todennäköiseksi, että sillä olisi ollut pätevä aihe olla vetoamatta takausvastuisiin jo käräjäoikeudessa. Siten myöskään hovioikeus ei ole voinut perustaa ratkaisuaan A:n ja hänen myötäpuoltensa takausvastuisiin.

_______________

KKO 2016:47

KKO perusteluissa todetaan:

Väittämistaakkaa koskeva säännös merkitsee tämän mukaisesti sitä, että kantajan asiana on riita-asiassa esittää ne kanteensa välittöminä perusteina olevat tosiseikat, joista kantaja katsoo vaatimansa oikeusseuraamuksen suoraan seuraavan. Väittämistaakkaa koskevasta säännöksestä myös seuraa, että tuomioistuin voi perustaa ratkaisunsa ainoastaan näihin seikkoihin, ei sen sijaan asiassa mahdollisesti ilmitulleisiin muihin seikkoihin, kuten todistustosiseikkoihin, joihin kantaja on vedonnut ainoastaan osoittaakseen varsinaisen kanneperusteen olemassaolon

Kanteen mukaan niiden syynä oli alapohjan rakennevirhe eli se, että rakennuksen perustushiekka oli liian hienoa, ja se, että hiekan ja betonilaatan välissä ei ollut määräysten edellyttämää kapillaarikatkoa. Tällöin maakosteuden kapillaarinen nousu rakenteisiin ei estynyt ja kosteus pääsi alapohjan rakenteisiin. Lisäksi kanteessa on kuvattu sitä selvitystä, jota MP ja LL olivat alapohjan vaurioitumisesta hankkineet. Yhtenä selvityksenä on kanteessa viitattu allaskaapin alla olleesta aukosta tehtyihin havaintoihin ja siinä todettuun sienikasvustoon, mutta sen ei ole väitetty olleen kanneperusteena olevien kosteus- ja homevaurioiden syynä tai sellaisenaan merkinneen laatuvirhettä. Lisäksi kanteessa on viitattu LL:lle asunnossa oleskelun yhteydessä ilmenneeseen terveyshaittaan lähinnä esitettyjen korvausvaatimusten perusteena

Kanteen välittömänä perusteena ei sen sijaan ole vedottu keittiön allaskaapin alla olleeseen aukkoon sellaisenaan eikä myöskään siitä mahdollisesti aiheutuneeseen terveyshaittaan sisäilmassa. Kanteessa ei siis ole väitetty, että alapohjan aukko ja siinä todettu homekasvusto olisivat laaja-alaisten kosteus- ja homevaurioiden syy tai että aukko sellaisenaan olisi muodostanut terveyshaittaa aiheuttaneen rakennuksen virheen. Niin kuin MP ja LL ovat itsekin Korkeimmassa oikeudessa todenneet, näihin seikkoihin on kanteessa viitattu niin sanottuina todistustosiseikkoina eli osoituksena kanneperusteeksi esitetyistä laaja-alaisista kosteus- ja homevaurioista. Lisäksi LL:n saamaan hengitystieinfektioon on viitattu väitettyjen virheiden perusteella vaadittujen vahingonkorvausten perusteena.

Hovioikeus ei siten olisi saanut perustaa ratkaisuaan mainitsemiinsa seikkoihin, vaan sen olisi tullut arvioida näiden seikkojen merkitystä asiassa vedottujen kanneperusteiden kannalta. Merkitystä ei tässä suhteessa ole niillä hovioikeuden mainitsemilla seikoilla, että allaskaapin alla oleva täyttömaahan asti ulottuva aukko on ollut riidaton tai että siitä otetut mikrobinäytteet ovat olleet osa todistelua.

Hovioikeus on näytönarvioinnissaan päätynyt siihen, että kiinteistössä ei ole ollut MP:n ja LL:n väittämää virhettä, jonka perusteella he olivat vaatineet kaupan purkamista ja toissijaisesti hinnanalennusta. Hovioikeuden olisi sen vuoksi tullut hylätä kanne.