KKO:1996:83
Dokumentin versiot

Kiinteistön kauppa - Kauppahinta
Diaarinumero: S95/1130
Esittelypäivä: 12.10.1995
Antopäivä: 24.6.1996
Taltio: 2362

Kiinteistön myyjät olivat ilmoittaneet myyvänsä talviasuttavan merenrantahuvilan vapaa-ajan asunnoksi. Ostajat puolestaan olivat ostaneet kiinteistön ympärivuotiseksi asunnokseen. Jo ennen kaupan tekemistä suoritetussa kiinteistön tarkastuksessa oli ollut todettavissa, ettei rakentamistaso vastannut ympärivuotisen asumisen vaatimuksia. Kaupan jälkeen rakennuksessa oli havaittu puutteita, jotka eivät kuitenkaan estäneet sen käyttöä kesähuvilana ja lyhytaikaisesti talvella. Kun kiinteistön arvo tällainen käyttö huomioon ottaen ei ollut alentunut, ostajien hinnanalennusvaatimus hylättiin.

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA
KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 24.6.1996
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Kanne Loviisan kihlakunnanoikeudessa

Reino ja Maiju Pekkonen kertoivat Esko ja Lea Makkosta vastaan ajamassaan kanteessa ostaneensa 5.6.1989 Makkosilta Pyhtään kunnan Purolan kylässä sijaitsevan Kalliopohjan tilan RN:o 5:19 1 200 000 markan kauppahinnalla. He olivat ostaneet kiinteistön siinä käsityksessä, että se soveltuisi omakotitalona ympärivuotiseen kokopäiväiseen asumiseen heidän perheelleen. Pekkoset olivat muuttaneet asumaan kiinteistölle kesällä 1989 sekä ilmoittaneet kaksi lastaan syksyllä aloittamaan koulua. Pekkoset olivat todenneet elokuun 1989 aikana, ettei kiinteistö vastannut ostohetkellä vallinnutta käsitystä ympärivuotiseen asumiseen soveltuvasta kiinteistöstä. Pekkoset olivat selvityksiensä perusteella katsoneet ostaneensa tavanomaista paremman huvilakiinteistön, joka ei kuitenkaan soveltunut ympärivuotiseen asumiseen.

Maiju Pekkonen oli saamansa impulssin perusteella soittanut Makkosten käyttämälle kiinteistönvälittäjälle Ari Nummelalle ja kertonut etsivänsä rannalla sijaitsevaa, perheen vakituiseen asumiseen soveltuvaa omakotitaloa. Avauskeskustelussa hän oli kertonut perheolosuhteistaan ja tiedustellut koulunkäyntimahdollisuuksia. Nummela oli ilmoittanut kiinteistön soveltuvan Pekkosten tarkoituksiin ja kehottanut Maiju Pekkosta varaamaan käsirahan tullessaan katsomaan kiinteistöä, koska toinenkin ostaja oli kiinnostunut kohteesta.

Ensi käynnillä oli käyty läpi kiinteistönvälittäjän osoituksen perusteella yleiskuvaa, rajat, kiinteistöä yksityiskohtaisemmin sekä rakennuksia. Tarkastelu oli jäänyt pintapuoliseksi Nummelan kiireen johdosta. Maiju Pekkonen oli ollut kiinteistöllä 45 minuuttia - tunnin. Hän oli ihastunut kiinteistöön ja suostunut antamaan Nummelalle käsirahan. Vasta tämän jälkeen Maiju Pekkonen oli saanut käsiinsä kiinteistön myynti-ilmoituksen. Pekkoset olivat kertoneet kiinteistönvälittäjälle yksiselitteisesti tarkoituksensa olevan muuttaa neljän kotona asuvan lapsensa kanssa lopullisesti kiinteistölle asumaan. Kiinteistönvälittäjä oli kertonut yksityiskohtaisesti, kuinka edelliset asukkaat olivat talviaikana asuneet kiinteistöllä. Pekkoset olivat kuulleet kaupanteon jälkeen naapuristosta, että kiinteistöllä ei voinut asua, koska muun muassa vesijohdot jäätyivät. Kiinteistöllä oli ilmennyt jo alkusyksystä vakavia asumismukavuuteen vaikuttavia häiriötekijöitä. Tämän ja hankkimansa teknisen aineiston valossa Pekkoset olivat katsoneet täydellisesti erehtyneensä kiinteistönkaupan olennaisista edellytyksistä.

Pekkoset eivät olisi missään tapauksessa hankkineet kiinteistöä, jos he olisivat havainneet ostavansa huvilan ja ympärivuotiseen asumiseen soveltumattoman kiinteistön. Kiinteistön tekninen rakentamistaso ei ollut ollut voimassa olevien säännösten mukainen eikä ollut täyttänyt turvallisuusvaatimuksia. Päärakennuksen seinät vuotivat voimakkaiden sateiden aikana niin, että alakerran lattiat lainehtivat.

Kiinteistön huvilaluonne ja tekninen varustus huomioon ottaen sen arvo oli kaupantekohetkellä ollut korkeintaan 650 000 markkaa. Hintapyyntö 1 200 000 markkaa oli johtanut Pekkosia harhaan. He olivat tämän perusteella erehtyneet kuvittelemaan kiinteistöä omakotitalomaisesti rakennetuksi kiinteistöksi. Hintataso olisi saattanut olla reaalinen välittömästi pääkaupunkiseudun tuntumassa mutta ei Pyhtäällä kesällä 1989. Rakennuksen tekninen rakennustapa sekä LVI- ja sähkölaitteiden tekninen taso eivät vastanneet ympärivuotiselta asumiselta vaadittavia edellytyksiä. Kiinteistön uudelleen rakentaminen omakotitalomaiseksi, ympärivuotiseen asumiseen soveltuvaksi kiinteistöksi olisi maksanut vähintään useita satoja tuhansia markkoja. Pekkosten oli lisäksi ollut pakko teettää kiinteistölle porakaivo. He olivat 11.5.1990 päivätyllä kirjeellä reklamoineet Makkosille havaitsemistaan virheistä.

Pekkoset katsoivat myyjien olevan vastuussa siitä, että nämä olivat laiminlyöneet informoida heitä riittävästi kiinteistön todellisesta luonteesta ja sen ongelmista erityisesti talviasuttavuuden osalta.

Pekkoset epäilivät myyjien tietoisesti peittäneen kiinteistön vajavaisuudet ja tietoisesti jättäneen kertomatta niistä välittäjälle. Aihetodisteet osoittivat pienten virheiden yhteisvaikutuksen tuloksena kyseessä olevan salainen virhe. Pekkoset olivat katsoneet kiinteistölle annetun sen esittelyä varten "valohoitoa".

Tämän perusteella Pekkoset vaativat Makkosten velvoittamista yhteisvastuullisesti suorittamaan heille kauppahinnan alennuksena 550 000 markkaa kaupantekopäivästä 5.6.1989 laskettavine 16 prosentin korkoineen.

Vastaus

Makkoset kiistivät kanteen. Esko Makkonen oli tehnyt 18.5.1989 kiinteistönvälittäjän kanssa toimeksiantosopimuksen tilan myymisestä. Selostukseen myytävästä kiinteistöstä oli kohde ilmoitettu vapaa-ajan asunnoksi hinnaltaan 1 200 000 markkaa. Kiinteistönvälittäjän edustaja oli tutustunut kiinteistöön ja saanut haltuunsa kiinteistön asiakirjoja. Makkoset olivat kertoneet kiinteistönvälittäjälle asuneensa kiinteistöllä ympärivuotisesti vuosina 1980 - 1984 sekä tämän jälkeenkin talvikausia lukuun ottamatta. Makkoset olivat koko ajan olleet vakituisesti kirjoilla asunnossa. Kiinteistönvälittäjän edustaja oli selvittänyt asianmukaisesti rakennuksen ominaisuudet ja ostaja oli tutustunut kiinteistöön sekä hyväksynyt kaupan kohteen kauppakirjan allekirjoittamisella. Edustaja ei ollut lausunut asunnon soveltuvuudesta ympärivuotiseen asumiseen, vaan ainoastaan kertonut asunnossa saatavan asua niin ja myyjien pitäneen kiinteistöllä olevaa päärakennusta vakituisena asuntonaan. Kaupan kohteesta ei ollut annettu vääriä taikka harhaanjohtavia tietoja. Kiinteistön ja rakennusten ominaisuuksia ja kuntoa koskevat väitteet olivat myös vääriä. Kiinteistö oli välitetty ja myyty ostajille huvilakiinteistönä. Ostajat olivat tutustuneet kiinteistöön ja sillä sijaitseviin rakennuksiin. Kiinteistöllä voi sekä muodollisesti että asiallisesti asua ympärivuotisesti. Kiinteistö ja sen rakennukset olivat hyvässä kunnossa. Kauppahinnan alennuksen vaatimista Makkoset pitivät perusteettomana ja katsoivat, että kiinteistö oli myyty jopa käypää hintaa edullisemmin.

Kihlakunnanoikeuden päätös 17.9.1991

Kihlakunnanoikeus lausui selvitetyksi, että Esko Makkonen oli tehnyt kiinteistönvälitysliikkeen kanssa kanteessa selostetun toimeksiantosopimuksen. Selostuksessa myytävästä kiinteistöstä kohde oli merkitty vapaa-ajan asunnoksi. Kunnallistekniikasta oli mainittu oma vesi ja viemäri. Kohdetta oli lehti-ilmoituksella kaupattu otsikolla "merenrantahuvila", tämä sana tummennettuna. Tekstiosassa oli ollut merkintä "talvias". Asiakkaalle tarkoitetussa esitteessä oli otsikolla "tiedot myytävästä kiinteistöstä" todettu kohteeksi "merenrantahuvila (talviasuttava)".

Maiju Pekkonen oli ollut yhteydessä kiinteistönvälittäjä Nummelaan. Tutustuttuaan kiinteistöön paikan päällä hän oli tarjoutunut ostamaan sen 1 200 000 markan kauppahinnalla. Todistajana kuultuna Nummela oli kertonut kiinteistön tarkastamisen kestäneen 2 - 3 tuntia. Kihlakunnanoikeus piti Nummelan kertomusta uskottavana. Ostotarjous oli päivätty 4.6.1989. Tämän jälkeen Makkoset ja Pekkoset olivat 5.6.1989 vahvistetulla kauppakirjalla sopineet tilan omistusoikeuden siirtymisestä 1 200 000 markan kauppahinnalla. Maiju Pekkosella oli ollut kiinteistönvälittäjän myyntiesite mukanaan käydessään pankissa. Kihlakunnanoikeus piti uskottavana todistaja Nummelan kertomusta esitteen antamisesta ensikäynnillä. Kauppakirjan 7 kohdassa oli maininta ostajien tutustumisesta tilan rajoihin ja rakennuksiin sekä hyväksymislausuma niiden kaupantekohetken kunnosta ja maininta tutustumisesta myytävän tilan asiapapereihin jälkimmäisiä luettelematta. Kihlakunnanoikeus piti Maiju Pekkosen käyttämää aikaa kiinteistön tutkimiseen riittävänä. Toisaalta ostajalla olisi ollut halutessaan mahdollisuus tutustua kohteeseen tarkemminkin ja selvittää, mitä ympärivuotinen asuminen kiinteistöllä edellytti.

Pyhtään kunta oli 28.8.1961 myöntänyt Reino Nikanderille rakennusluvan asuinrakennuksen rakentamiseksi puheena olevalle kiinteistölle. Kihlakunnanoikeudelle oli esitetty selvitys siitä, että rakennuksen loppukatselmus oli pidetty 9.7.1974. Tämän perusteella kihlakunnanoikeus katsoi, että rakennus oli vastannut tuolloin voimassa olleita määräyksiä. Pyhtään kunnan rakennuslautakunta oli 7.12.1978 myöntänyt Esko Makkoselle rakennusluvan, jolloin tila oli otsikoitu loma-asunnoksi.

Asiassa ei ollut näytetty kohdetta myydyn ympärivuotiseen talviasumiseen tarkoitettuna omakotitalona tai että kohteen soveltuminen ympärivuotiseen asumiseen olisi ollut kaupan edellytys. Kohteen selitteessä oli yksiselitteisesti lukenut "merenrantahuvila". Kihlakunnanoikeus katsoi suluissa olleen sanan "talviasuttava" tarkoittaneen, että vapaa-ajan asuntoa oli mahdollisuus käyttää myös talvella. Kiinteistön osittainen käyttö ympärivuotiseen asumiseen ei ollut merkityksellistä, koska kiinteistö oli myyty lomakohteena eikä ympärivuotiseen asumiseen soveltuvana. Lisäksi oli huomioitava, että kaupantekotilaisuudessa kaupanvahvistajan kiinteistönluovutusilmoituksessa oli kohteen luonteeksi merkitty loma-asunto.

Kiinteistön kauppahinnan osalta kihlakunnanoikeus katsoi, että kauppahintaa 1 200 000 markkaa oli pidettävä korkeana ottaen huomioon kesällä 1989 vallinnut hintataso Pyhtäällä. Toisaalta vuonna 1989 kiinteistömarkkinoilla oli vallinnut toisenlainen suhdannevaihe, jolloin kiinteistöt olivat menneet kaupaksi nousevin hinnoin ja vähäisin myyntiponnistuksin ja hintataso oli useamman vuoden ajan ollut nopeasti nouseva. Lisäksi oli selvitetty Esko Makkosen heinäkuussa 1988 antaneen kiinteistön eräälle toiselle kiinteistönvälitysliikkeelle välitettäväksi 1 290 000 markan hinnasta. Kauppahinta oli kuitenkin muodostunut vapaasti ostajan ja myyjän kesken.

Rakennusteknisesti asiassa oli selvitetty, että kiinteistö ei ollut soveltuva ympärivuotiseen eli vakituiseen omakotitalomaiseen asumiseen. Kihlakunnanoikeuden käsityksen mukaan kiinteistöä voi käyttää kesähuvilana ja myös talvella lyhytaikaisessa käytössä huolimatta sen lukuisista puutteista. Kihlakunnanoikeuden mielestä kohde täytti loma-asumisen edellytykset, vaikkakin siitä maksettua kauppahintaa voi pitää korkeana. Kiinteistön puutteita kihlakunnanoikeus ei pitänyt sellaisina, että ostajat niiden perusteella voisivat olla oikeutettuja saamaan kauppahintaa alennetuksi.

Kihlakunnanoikeus katsoi jääneen näyttämättä, että kiinteistössä olisi ollut salainen virhe taikka että sitä olisi kunnostettu myyntitarkoituksessa.

Pekkoset olivat allekirjoittamalla kaupanvahvistajan vahvistaman kauppakirjan hyväksyneet sen ehdot ja Maiju Pekkonen oli saanut kiinteistöstä laaditun myyntiesitteen haltuunsa. Kauppakirjassa oli todettu tutustutun tilan asiapapereihin. Näillä perusteilla kihlakunnanoikeus hylkäsi kanteen.

Helsingin hovioikeuden tuomio 30.3.1995

Pekkoset valittivat hovioikeuteen. Korkeimman oikeuden ratkaisusta 26.10.1994, KKO 1994:107, ilmenevän menettelyn jälkeen hovioikeus otti asian uudelleen käsiteltäväkseen. Asiassa oli selvitetty, että Pekkoset olivat puheena olevaa kauppaa tehdessään ilmoittaneet Makkosille etsivänsä perheensä ympärivuotiseen asumiseen soveltuvaa kiinteistöä. Makkoset olivat ilmoittaneet itse käyttäneensä kiinteistön päärakennusta vakinaisena ja ympärivuotisena asuntonaan. Rakennus oli alkuperäisen rakennusluvan perusteella myös tarkoitettu asuinrakennukseksi. Kaupanteon jälkeen oli kuitenkin ilmennyt, että tilan päärakennuksen katto ja seinät olivat vuotaneet ja sen vesi-, viemäri-, ilmanvaihto- ja sähkölaitteissa oli ollut sellaisia puutteita ja virheitä, ettei rakennuksen sanotunlaiseen käyttöön ollut ollut edellytyksiä.

Puutteista, virheistä ja viallisuuksista Pekkoset olivat kuulustuttaneet kihlakunnanoikeudessa todistajia. LVI-teknikko Reijo Laaksonen oli kertonut, että kiinteistön vesi- ja viemärilaitteissa sekä putkistossa oli puutteita ja virheitä ja määräysten vastaisuuksia eikä niitä oltu rakennettu talviaikaiseen käyttöön. Päärakennuksen vesijohdot olivat mitoitukseltaan liian pieniä ja osittain eristämättä. Vesi- ja viemärijohdot oli asennettu niin, että johdot saattoivat talvella jäätyä. Sähköinsinööri Kai Kilappa oli kertonut, että kiinteistön sähköasennukset oli niiden luonteen perusteella tarkoitettu kesäasunnon ja lomamökin asennuksiksi. Asennuksissa oli runsaasti puutteellisuuksia. Paikalleen kiinnitetyt sähkölämmittimet oli tarkoitettu mökkilämmittimiksi eivätkä talviasuttavan rakennuksen lämmittimiksi. Sähköasennukset tuli jo turvallisuussyistä kunnostaa sekä normaalien kotitalouskoneiden käytön mahdollistamiseksi suorittaa perusparannus. Rakennusmestari Timo Sievers oli kertonut, että päärakennuksen vesikatossa oli vuotoja ja seinien vesieristäminen oli puutteellinen, mistä syystä vesi pääsi tunkeutumaan seinärakenteen lävitse. Päärakennusta ei ollut riittävästi lämpöeristetty ympärivuotiseen asumiseen. Todistajina kuultujen edustajien Erkki Rautamaan ja Marjatta Nurmelan kertomusten ja muun vallinneesta kiinteistöjen hintatasosta kaupantekohetkellä paikkakunnalla esitetyn selvityksen perusteella Pekkoset olivat voineet uskoa ostavansa ympärivuotiseen asumiskäyttöön kelvollisen kiinteistön.

Edellä selostettujen todistajankertomusten perusteella hovioikeus katsoi, että kiinteistö ei ollut sopinut ilman huomattavia korjauksia ympärivuotiseen asumiseen ja kiinteistö oli siten ollut oleellisesti huonompi kuin Pekkosilla saamiensa tietojen ja maksamansa kauppahinnan perusteella oli ollut syytä kauppaa tehdessään olettaa. He olivat tämän vuoksi oikeutettuja saamaan kaupan kohteesta hinnanalennuksen. Sen määräksi hovioikeus, ottaen huomioon muun selvityksen ohessa todistajien Laaksosen ja Kilapan esittämät kustannusarviot vesi-, viemäri- ja ilmanvaihtojärjestelmien saattamisesta ympärivuotisen asumisen edellyttämälle tasolle ja sähköasennusten saattamisesta normaalin talviasuttavan asunnon sähköasennusten edellyttämälle tasolle, arvioi 200 000 markkaa.

Pekkosilla oli oikeus kaupantekotilaisuudessa 5.6.1989 maksamastaan koko kauppahinnasta saada palautussaatavaa 200 000 markkaa. Korvaukseksi siitä, että tämä määrä oli ollut Makkosten hallussa, Pekkosilla oli lisäksi oikeus saada saatavalleen tuottokorkoa kauppahinnan maksamisesta lukien haasteen tiedoksiantoon asti. Korko määräytyi korkolain 3 §:n 2 momentista ilmenevän oikeusohjeen mukaan Suomen Pankin kulloinkin voimassa olevaa peruskorkoa vastaavan korkokannan mukaisesti.

Pekkoset olivat vaatineet kauppahinnan alentamista Makkosille 2.8.1990 tiedoksi annetulla haasteella. Pekkosilla oli sen vuoksi, huomioon ottaen korkolain 9 §:n säännös, oikeus saada saatavalleen saman lain 4 §:n 1 momentin mukainen 16 prosentin viivästyskorko sanotusta päivästä, jolloin oikeus tuottokorkoon oli samalla päättynyt.

Hovioikeus velvoitti Makkoset yhteisvastuullisesti maksamaan Pekkosille yhteisesti kauppahinnan alennuksena 200 000 markkaa ja sille tuottokorkoa 7,5 prosenttia ajalta 5.6.1989 - 31.10.1989 ja 8,5 prosenttia ajalta 1.1 1.1989 - 1.8.1990 sekä viivästyskorkoa 16 prosenttia 2.8.1990 alkaen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Kiviharju, Antila ja Karttunen. Esittelijä Seija Ovaskainen.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

Makkosille myönnettiin valituslupa. Valituksessaan he vaativat hovioikeuden tuomion kumoamista ja kanteen hylkäämistä. Toissijaisesti Makkoset vaativat, että palautettavaksi tuomitun kauppahinnan määrää alennetaan ja että heidät vapautetaan maksamasta tuotto- ja viivästyskorkoa. Pekkoset vastasivat muutoksenhakemukseen.
KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 24.6.1996
Perustelut

Kaupan kohteena olleella Kalliopohjan tilalla RN:o 5:19 olevalle asuinrakennukselle on myönnetty rakennuslupa 28.8.1961 ja sen loppukatselmus on pidetty 9.7.1974. Pekkosten naapurina asuva todistaja on kihlakunnanoikeudessa kertonut, että rakennus oli alunperin tarkoitettu omakotitaloksi. Todistajan mukaan kiinteistön silloinen omistaja oli rakennellut taloa, joka ei kuitenkaan ollut valmistunut asuttavaan kuntoon asti. Esko ja Lea Makkonen olivat tilan hankittuaan jonkin verran kunnostaneet rakennuksen seiniä ja kattoa. Makkoset ovat ilmoittaneet asuneensa tilalla ympärivuotisesti vuosina 1980 - 1984 ja sen jälkeenkin talvikausia lukuunottamatta. Asuinrakennuksen lisäksi tilalla on hirsimökki ja rantasauna.

Esko Makkosen ja kiinteistönvälitysliikkeen välillä 18.5.1989 solmittuun toimeksiantosopimukseen liitetyssä selostuksessa myytävästä kiinteistöstä on kaupan kohteeksi ilmoitettu vapaa-ajan asunto. Kiinteistönvälitysliikkeen laatiman myyntiesitteen mukaan kohde on ollut "merenrantahuvila (talviasuttava)". Samalla tavalla kiinteistöä on luonnehdittu myös liikkeen julkaisemassa sanomalehti-ilmoituksessa. Todistajana kuullun kiinteistönvälitysliikkeen edustajan mukaan Maiju Pekkonen on käyttänyt kiinteistön tarkastamiseen 2 - 3 tuntia ja heti tämän jälkeen ilmoittanut todistajalle Pekkosten ostavan kiinteistön siitä pyydetyllä 1 200 000 markan kauppahinnalla sekä maksanut käsirahan. Kauppakirjassa, joka on vahvistettu 5.6.1989, Pekkoset ovat ilmoittaneet tutustuneensa myytävän tilan rakennuksiin sekä hyväksyvänsä ne siinä kunnossa, jossa ne olivat.

Pekkoset ovat kertoneet, että he ovat ostaneet kiinteistön perheensä ympärivuotiseksi vakituiseksi asunnoksi. Kiinteistöstä laadituista myyntiesitteestä ja lehti-ilmoituksesta on kuitenkin käynyt ilmi, että kohde myydään loma-asuntona. Pekkosilla on ennen kaupan päättämistä ollut mahdollisuus itse arvioida asuinrakennuksen soveltuvuutta talviasumiseen. Rakennuksen alempana todetusta kunnosta huolimatta he ovat ostaneet kiinteistön. Kauppaa ei näin ollen voida katsoa solmitun sillä edellytyksellä, että Pekkoset voivat käyttää asuinrakennusta ympärivuotiseen asumiseen.

Ennen kaupan solmimista suoritetussa kaupan kohteen tarkastuksessa on ollut havaittavissa, ettei asuinrakennuksen rakentamistaso vastaa ympärivuotisen asumisen vaatimuksia. Jo rakennuksen lämmitysjärjestelmä on ollut riittämätön talviasumista ajatellen. Pekkosten rakennuksessa myöhemmin havaitsemat, alempien oikeuksien ratkaisuissa selostetut viat ja puutteet ovat pääosin olleet sellaisia, etteivät ne ole olleet esteenä rakennuksen käytölle kesähuvilana ja lyhytaikaisesti talvisin. Pekkosten esittämät laskelmat korjauskustannuksista ovat perustuneet rakennuksen korjaamiseen omakotitaloasumista vastaavaan kuntoon. Korjauskustannusten merkitystä hinnanalennuksen edellytyksenä on kuitenkin arvioitava sen mukaan, että rakennusta käytetään talviasuttavana kesähuvilana. Tätä taustaa vasten rakennuksessa havaitut puutteet eivät alenna kiinteistön arvoa siten, että ne oikeuttaisivat hinnan alentamiseen.

Kiinteistöstä maksettu kauppahinta on, kuten kihlakunnanoikeuskin on todennut, ollut vuoden 1989 hintatasoon nähden korkea. Se on kuitenkin myyjien ja ostajien vapaasti sopima eikä ole näytetty, että vastaajat olisivat erehdyttäneet Pekkosia kiinteistön arvosta.

Edellä olevan perusteella Korkein oikeus katsoo, ettei hinnanalennuksen tuomitsemiselle ole edellytyksiä.
Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia jätetään kihlakunnanoikeuden päätöksen lopputuloksen varaan.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Portin, Tulenheimo-Takki, Wirilander, Pellinen ja Palaja. Esittelijä Irmeli Heikonen.