Kiinteistön kauppa ja siinä sovitun muun velan kuin kauppahinnan vanhentuminen, 3 vai 10 vuotta?
Kysymys oli kauppakirjassa sovitun myöhemmin rakennettavan tien rakentamiskustannusten korvaamisesta, vanheneeko se kolmessa vai kymmenessä vuodessa? Käräjäoikeus päätyi 10 vuoteen mutta hovioikeus 3 vuoteen ja näin hovioikeus hylkäsi kantajan vaatimuksen.
Käräjäoikeus katsoo, että kyse ei ole ollut kaupan kohteen luovuttamisesta. Kantajalle kauppakirjassa asetettu em. velvoite ei ole myöskään ollut vastike vastapuolen suorituksesta. Kantajan suorituksessa kyse ei ole ollut kauppahinnasta tai muusta vastikkeesta, vaan em. tientekotöiden rahoittamisesta. Kanteen kohteena olevan laskun maksamisen jälkeen kantajalle on jäänyt vastaajiin kohdistuva saamisoikeus eli muu velka.
Näin ollen käräjäoikeus katsoo, että kantajan saatava ei ole vanhentunut kolmen vuoden vanhentumisajan puitteissa.
VanhL 8 §:n 1 momentin mukaan, jos kysymys on toistaiseksi myönnetystä tai ehdollisesta syntyvästä velasta taikka muusta velasta, jonka vanhentumisajan alkamiskohta ei määräydy 5-7 §:n nojalla, velka vanhentuu kymmenen vuoden kulutta velvoitteen oikeusperusteen syntymisestä, jollei vanhentumista ole sitä ennen katkaistu.
Hovioikeus päätteli toisin. Jos velkaan ei voida soveltaa vanhentumislain 6 §:ää, edellä todetusti sovellettaviksi tulisivat vanhentumislain 8 §:n säännökset. Pykälän 1 momentissa säädetään siitä, milloin vanhentumisaika on kymmenen vuotta, ja pykälän 2 momentissa puolestaan niistä tilanteista, joissa 1 momentin mukaisen vanhentumisajan sijasta siirrytään soveltamaan yleistä kolmen vuoden vanhentumisaikaa. Vanhentumislain hallituksen esityksessä on katsottu, että vanhentumislain laajan soveltamisalan vuoksi yleinen kolmen vuoden vanhentumisaika ei soveltuisi kaikkiin velvoitteisiin. Toistaiseksi voimassaolevissa tai muissa pitkäkestoisissa sopimuksissa ei välttämättä voida osoittaa sellaista ajankohtaa, johon velvoitteiden selvittäminen erityisesti liittyisi ja josta yleinen kolmen vuoden vanhentumisaika voisi alkaa kulua (HE 182/2002 vp s. 28). Hallituksen esityksen yksityiskohtaisten perustelujen mukaan 8 §:n 1 momentin kymmenen vuoden vanhentumisaika tulisi sovellettavaksi ainakin luottoihin, joiden eräpäivää ei ole velallista sitovasti ennalta määrätty sekä ehdollisiin velkoihin, kuten takaussitoumukseen, ja myös muun tyyppisiin velvoitteisiin kuin rahavelvoitteisiin (HE 182/2002 vp s. 53).
Edellä todetusti myös vanhentumislain 8 §:n 1 momentin soveltamisalaan kuuluvien velkojen osalta noudatetaan kolmen vuoden vanhentumisaikaa siitä lukien, kun velka on velkojan vaatimuksen tai muun syyn johdosta erääntynyt maksettavaksi. Vanhentuminen voi siten 8 §:n soveltamisalan piiriin kuuluvissa tilanteissa alkaa paitsi velan nimenomaisesta eräännyttämisestä myös muusta syystä. Siten säännös ilmentää osassa sen soveltamisalaan kuuluvia tapauksia erääntymisperiaatetta ja osassa lisäksi vaatimismahdollisuuden periaatetta. Vaatimismahdollisuuden periaate ei koske esimerkiksi toistaiseksi myönnettyä ja vaadittaessa erääntyvää velkaa, joista säädetään velkakirjalain 5 §:ssä. Sanotun lainkohdan mukaan, jollei erääntymisajasta ole sovittu, velallinen on velvollinen maksamaan velan velkojan vaatiessa ja oikeutettu suorittamaan sen, milloin itse haluaa.
Vaikka teiden rakentamista koskevista kustannuksista on sovittu kiinteistökaupan yhteydessä, ostajalle niistä koituva maksuvelvoite ei sinänsä ole ollut osa kauppahintaa. Vanhentumislain 6 §:ää sovelletaan kuitenkin kaksipuolisesti velvoittaviin sopimuksiin osapuolten velvoitteen laadusta huolimatta. Metsähallitus on kiinteistökaupan sopimusehtojen tarkoittamalla tavalla tehnyt kiinteistölle rakennettavan kaavatien rakentamista koskevan sopimuksen ja on sen perusteella ollut velvollinen maksamaan rakentamiskustannukset tienrakentajalle. Kiinteistökaupan sopimusehtojen mukaan nämä kustannukset ovat kuitenkin kuuluneet ostajan vastattaviksi, minkä vuoksi Metsähallitukselle on syntynyt kustannusten määrää vastaava saatava ostajalta. Kysymyksessä ei siten ole Metsähallituksen ostajalle myöntämä vaadittaessa erääntyvä velka tai sellainen pitkäkestoinen sopimussuhde, jonka osalta ei voitaisi yksiselitteisesti osoittaa ajankohtaa, josta yleinen kolmen vuoden vanhentumisaika alkaisi kulua. Sopimusjärjestely ei vanhentumisaikaa arvioitaessa poikkea merkityksellisesti siitä tilanteesta, että ostaja olisi tehnyt teiden rakentamista koskevan sopimuksen myyjän kanssa ja myyjä puolestaan olisi sopinut rakentamistyöstä edelleen kolmannen osapuolen kanssa. Asian arvioinnissa ei ole merkitystä sillä, minkä vuoksi ostaja ei ollut tehnyt eikä ollut voinutkaan tehdä sopimusta suoraan rakentajan kanssa.
Edellä lausutun perusteella hovioikeus katsoo, että kysymyksessä oleva velka on vanhentumislain 6 §:ssä tarkoitettu muu vastike. Näin ollen vanhentumisaika on alkanut siitä, kun Metsähallituksella on ollut mahdollisuus vaatia velan maksua kiinteistön ostajalta. Tämä mahdollisuus Metsähallituksella on ollut sen jälkeen, kun Kittilän kunta ja Maanrakennus Kantmark Oy ovat laskuttaneet rakentamistyöstä Metsähallitusta, josta on siten alkanut yleinen kolmen vuoden vanhentumisaika. Riidatonta on, että Metsähallituksella on 17.7.2009 päivätyn laskun saatuaan ollut tieto kaikista rakennuskustannuksista ja se olisi voinut vaatia niiden perusteella kokonaisuudessaan sopimukseen perustuvia saataviaan kiinteistön ostajalta. Asiassa on riidatonta myös se, että Metsähallitus on vaatinut ECU-Groupilta suoritusta rakennuskustannuksista ensimmäisen kerran vasta 18.6.2014 eli yli kolmen vuoden kuluttua edellä kerrotulla tavalla määräytyvästä velan vanhentumisajan alkamisesta. Näin ollen Metsähallituksen saatava on vanhentunut ja sen kanne on hylättävä.
Helsingin HO 17.1.2017 51
Velan vanhentuminen
Helsingin HO
Diaarinumero:
S 16/641
Antopäivä:
17.1.2017
Ratkaisunumero:
51
Asianumero:
HelHO:2017:1
Helsingin käräjäoikeuden tuomio 5.2.2016
…..........................................................
Asian riidaton tausta
Oy ECU-Group Ab (myöhemmin myös Ostaja tai vastaaja) on perustettavan yhtiön lukuun kauppakirjalla 11.10.2007/15.10.2007 ostanut maa-alueen Metsähallitukselta (myöhemmin myös Myyjä tai kantaja).
Kauppakirjan kohdan 6 mukaa Ostaja vastaa teiden rakentamiskustannuksista. Myyjä ei osallistu em. rakentamiseen eikä rakentamisesta aiheutuviin kustannuksiin. Ostaja on tietoinen, että Kittilän kunta edellyttää kaavateiden rakentamisen tilaamista Metsähallituksen kautta johtuen aluetta koskevasta maankäyttösopimuksesta.
Kantaja on tilannut tienrakennusprojektit kauppakirjan allekirjoittamisen jälkeen Kittilän kunnalta. Kaavateiden toteutus on tehty Kittilän kunnalle toimitettujen tilauksien mukaisesti. Teiden rakennustyöt ovat valmistuneet heinäkuun 2009 loppuun mennessä.
Kittilän kunta on laskuttanut rakentamisen kustannukset kantajalta. Rakentamiskustannuksia on laskutettu kantajalta vuosina 2007-2009.
Viimeinen erä rakennuskustannuksista on laskutettu laskulla, jonka päivämäärä on 17.7.2009.
Kaikista kaavateiden rakennuskustannuksista kantaja on lähettänyt vastaajille laskun pvm 18.6.2014 pääoma 58.268,82 eräpäivä 18.7.2014.
Oy ECU-Group Ab ja perustettu yhtiö Keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö Levin Honkatie ovat riitauttaneet saatavan vanhentuneena.
Riitakysymys
Asiassa on riitaa siitä, onko kantajan saatava vanhentunut?
Jos näin on, riitaa on siitä, voiko kantaja saada vaatimansa määrän itselleen perusteettomana etuna?
Kanne
Vaatimus
Kantaja vaatii, että vastaajat velvoitetaan yhteisvastuullisesti
1) ensisijaisesti suorittamaan kantajalle pääomaa 58.268,82 euroa korkolain 4.1 §:n mukaisine viivästyskorkoineen 18.7.2014 lukien tai
2) toissijaisesti palauttamaan kantajalle saamansa perusteettoman edun 58.268,82 euroa korkolain 4.1 §:n mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kulutta ratkaisun antamisesta lukien. Lisäksi kantaja on vaatinut vastaajien velvoittamista yhteisvastuullisesti suorittamaan kantajalle velan muistutuskulut 5 euroa ja perintäkulut 248,59 euroa, molemmat määrät korkolain 4 § 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen haasteen tiedoksiannosta lukien sekä oikeudenkäyntikulut korkolain 4 § 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen.
Perustelut
1. Ensisijainen kanneperuste
Kantajalla on vastaajilta vaaditun suuruinen saatava, joka ei ole vanhentunut. Vastaajat ovat velvollisia maksamaan vaaditun saatavan.
Yleistä kolmen vuoden vanhentumisaikaa ei voida soveltaa (vanhentumislaki 4 §), koska kyse ei ole kauppahinnasta tai muusta vastikkeesta (vanhentumislaki 6 §). Tässä tapauksessa ei ole myöskään ollut kyse kauppakohteen luovuttamisesta tai lain tarkoittamasta suoritusvelvollisuudesta. Kantajalla ei ole ollut velvollisuutta rakentaa kaavateitä vaan ainoastaan velvollisuus välittää kunnalle vastaajien tilaus kaavateiden rakentamisesta. Kantaja on tilannut vastaajien hakemuksesta tienrakennusprojektit kauppakirjan allekirjoittamisen jälkeen Kittilän kunnalta. Kaavateiden toteutus on tehty vastaajien tilauksien mukaisesti.
Saatava ei ole vanhentunut kolmessa vuodessa, vaan vanhentumisaika on kymmenen vuotta (vanhentumislaki 8 §). Saatavan osalta kyse on vanhentumislain 8 §:n 1 momentin tarkoittamasta muusta velasta.
Vanhentumislain 8 § on säädetty siltä varalta, ettei yksikään vanhentumisajan alkamista koskeva säännös sovellu. Pidempi vanhentumisaika tulee sovellettavaksi silloin, kun osapuoli on tehnyt oman suorituksensa ja vaatii vastapuolta täyttämään tällä olevat velvoitteet. Kantaja on aikanaan toiminut sopimuksen mukaan tekemällä sopimuksen perustuvan velvoitteen. Tienrakennusprojektit on sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen vastaajien hakemuksesta tilattu Kittilän kunnalta. Tämä jälkeen kantajalle on jäänyt vastaajiin kohdistuva saamisoikeus eli muu velka.
Vanhentumisen alkamisajankohta on kymmenen vuotta velvoitteen oikeusperusteen syntymisestä. Oikeusperuste on syntynyt silloin, kun osapuolten välinen sopimus on tehty eli saatavaan sovelletaan kymmenen vuoden vanhentumisaikaa ajankohdasta 11.10.2007/15.10.2007. Saatava ei ole vanhentunut, kun kantaja on lähettänyt laskun 18.6.2014. Saatava olisi vanhentunut vanhentumislain 8 § mukaan vasta 15.10.2017.
2. Toissijainen kanneperuste
Mikäli käräjäoikeus katsoo, että saatava on vanhentunut, kantaja katsoo, että vastaajat ovat saaneet perusteetonta etua vastaavalla määrällä. Vastaajat on hyötynyt perusteettomasti kantajan kustannuksella. Vastaajat ovat saaneet perusteetonta etua hyötymällä kantajan kustannuksella.
Vastaus
Vaatimukset
Vastaajat vaativat kanteen hylkäämistä ja kantajan velvoittamista korvaamaan vastaajien oikeudenkäynti- ja asianosaiskulut korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua käräjäoikeuden tuomion antamisesta lukien.
Perustelut
1. Ensisijaisesta kanneperusteesta
Kanne tulee hylätä vanhentuneena.
Teiden rakentamiskustannusten maksuvelvoitteeseen soveltuu vanhentumislain 4 §:n mukainen yleinen kolmen vuoden vanhentumisaika. Kolmen vuoden vanhentumisaikaa sovelletaan lain 6 §:n esitöiden mukaan useimpiin molemminpuolisesti velvoittaviin sopimussuhteisiin perustuviin saataviin, joiden osalta osapuolet eivät ole ennalta sopineet eräpäivästä. Vanhentumislain 6 §:n mukaan kolmen vuoden vanhentumisaika alkaa kulua siitä, kun velkoja on täyttänyt sopimuksen mukaisen velvollisuutensa.
Tässä tapauksessa velkoja eli kantaja on täyttänyt sopimuksen mukaisen velvoitteensa, kun tilauksen mukaiset tiet valmistuivat ja Kittilän kunta laskutti kantajalta siihen liittyvät kustannukset. Kunkin kuluerän maksuvelvollisuuden vanhentuminen on näin ollen alkanut siitä, kun Kittilän kunta on laskuttanut kustannuksen kantajalta ja kantajalle on syntynyt mahdollisuus vaatia maksusuorituksia edelleen vastaajilta. Säännöksen esitöissä on lisäksi nimenomaisesti todettu, ettei velvoitteen vanhentuminen riipu siitä, milloin velkoja lähettää laskun tai muutoin eräännyttää velan.
Viimeinen erä rakentamiskustannuksista on laskutettu laskulla, jonka päivämäärä on 17.7.2009. Kyseisen erän vanhentumisaika on alkanut tästä päivästä. Kolmen vuoden vanhentumisajan huomioon ottaen viimeinen osa kuluista on vanhentunut 17.7.2012 ja sitä edeltävät erät jo ennen tätä ajankohtaa.
Kantaja on esittänyt maksuvaatimuksen vastaajille vasta 18.6.2014 päivätyssä laskussa. Tällöin kantajan maksuvaatimus on ollut jo vanhentunut.
Kaavateiden toteutus on tehty kantajan, ei vastaajien tilauksien mukaisesti. Kauppakirjan kohdan 6 sisältö tukee sitä, että kantajan on ollut tarkoituskin toimia teiden rakennustyön tilaajana ja että se näin toimiessaan on toiminut kauppakirjassa tarkoitetulla tavalla. Sillä, kuka tilauksen tekijäksi katsotaan, ei kuitenkaan ole merkitystä, kun kyse on vanhentumislainsäädäntöön perustuvasta saatavan vanhentumisesta.
Vastaajat ovat kiistäneet kantajan väitteen siitä, että velvoitteeseen maksaa teiden rakentamiskustannukset sovellettaisiin kymmenen vuoden vanhentumisaikaa. Vanhentumislain esitöiden mukaan lain 8 §:n mukaista kymmenen vuoden vanhentumisaikaa sovelletaan esimerkiksi luottoihin, joiden eräpäivää ei ole velallista sitovasti määrätty, sekä toistaiseksi voimassaoleviin tai ehdollisiin velkoihin. Asiassa käsillä oleva velvoite ei ole luonteeltaan luotto eikä ehdollinen tai toistaiseksi voimassaoleva sitoumus, vaan velka on ollut kytköksissä velkojan eli kantajan suoritukseen. Tässä tapauksessa ei myöskään ole kyse perheenjäsenten välisestä velkasuhteesta (lain esityöt, KKO 2010:66). Esitöissä ja oikeuskirjallisuudessa on myös todettu, että käytännössä pidemmän vanhentumisajan piiriin kuuluvia velkoja on vähän.
2. Toissijaisesta kanneperusteesta
Vastaajat ovat kiistäneet kantajan väitteen siitä, että, jos kantajan saatava on vanhentunut, vastaajat ovat saaneet perusteetonta etua vastaavalla määrällä. Saatavan lakiin perustuvaa vanhentumista ei voida pitää perusteettomana etuna velalliselle. Oikeuskirjallisuudessa on yksiselitteisesti todettu, että vanhentumisesta tai muusta oikeusperusteesta johtuva saamisoikeuden lakkaaminen ei itsessään tarkoita perusteetonta etua velvoitteesta vapautuneelle velalliselle.
3. Muistutus- ja perintäkutut
Vastaajat ovat kiistäneet kuluvaatimukset perusteettomina. Määrien osalta ei ole ollut huomauttamista.
Lausumat oikeudenkäyntikuluista
Kantajan oikeudenkäyntikuluvaatimus on arvonlisäveroineen 4.452,04 euroa.
Vastaajien oikeudenkäyntikuluvaatimus on
- Oy ECU-Group Ab:n arvonlisäveroineen 4 297,50 euroa ja
- Keskinäinen Kiinteistöosakeyhtiö Levin Honkatien ilman arvonlisäveroa 3.466,50 euroa.
Vastaajat ovat kiistäneet kantajan oikeudenkäyntivaatimuksen perusteeltaan. Määrään ei ole ollut huomauttamista.
Kantaja on kiistänyt vastaajien oikeudenkäyntikuluvaatimuksen perusteeltaan ja määrältään. Vastaajien laskuista ilmenee, että asiaa on hoitanut useampi asiamies. Kantaja epäilee, että vastaajat laskuttavat samasta työstä tuplasti. Laskuista ei ilmene asiamiesten titteleitä eikä tuntiveloituksia. Kantaja hyväksyy laskuista ainoastaan asiamies U Vuxxxln toimenpiteet.
AA Vuxxxl on todennut, että vastaajien kulujen määrä muodostuu vain tarpeellisista ja kohtuullisista toimenpiteistä. Keskimääräiseksi tuntivelvoitukseksi tulee 223 euroa, mitä ei voida pitää millään tavoin kohtuuttomana. Järkevän ja tarkoituksenmukaisen työnjaon takia sekä kustannustehokkuussyistä esimerkiksi oikeudellista selvitystyötä ja kirjelmien alustavaa luonnostelua tekee myös toimiston avustava henkilökunta. Kukaan ei tee samaa työtä kahteen kertaan eli mitään väitettyä "tuplalaskutusta" ei ole. Jokainen käytetty tunti on tarpeellinen asian hoitamiseksi päämiehen edun mukaisesti. Kantajan argumentoinnin kestämättömyyttä osoittaa sekin, että kantajan mielestä vastaajien oikeudenkäyntikuluista hyväksyttäviä veloituksia ovat vain AA Vuxxxln tekemät työtunnit (5,25 h), kun kantajan asiamiehet ovat tarvinneet 17,5 h asian hoitamiseen.
Todistelu
Kantajan kirjalliset todisteet
1. Kauppakirja
Todistusteema: saatavan peruste, sopimuksen sisältö ja vastaajienvastuu teiden rakennuskustannuksista.
2. Lasku
Todistusteema: saatavan määrä
Vastaajan kirjalliset todisteet
1. Metsähallituksen lasku Oy ECU-Group Ab:Ile (ilman liitteitä)
Todistusteemat: Kantaja on esittänyt maksuvaatimuksen 18.6.2014;
mahdollisuus vaatia suorituksia on syntynyt vuosina 2007-2009.
Käräjäoikeuden ratkaisu
Asian käsittelystä
Osapuolet ovat ilmoittaneet suostuvansa siihen, että asia käsitellään kirjallisen valmistelun perusteella (OK 5:27a §).
Ratkaisun perustelut
Ensisijainen kanneperuste: Kysymys siitä onko kanteen kohteena oleva saatava vanhentunut vanhentumislain 4 §:n mukaisen yleisen kolmen vuoden vanhentumisajan puitteissa.
Kolmen vuoden vanhentumisaikaa sovelletaan lain 6 §:n esitöiden mukaan useimpiin molemminpuolisesti velvoittaviin sopimussuhteisiin perustuviin saataviin, joiden osalta osapuolet eivät ole ennalta sopineet eräpäivästä.
Näissä tapauksissa vanhentumisen alkaminen on kytketty velkojana olevan osapuolen suoritukseen. Vanhentumisaika alkaa kulua, kun velkojana oleva osapuoli on täyttänyt oman suoritusvelvollisuutensa.
Lain esitöiden mukaan irtaimen kauppa on tyypillinen tämän pykälän soveltamisalaan kuuluva tilanne. Ostaja ei ole velvollinen maksamaan kauppahintaa ennen kuin tavara on sopimuksen mukaisesti asetettu hänen saatavilleen tai hänen määrättäväkseen. Vanhentuminen ei siten riipu siitä, milloin myyjä lähettää laskun tai muutoin eräännyttää velan. Pykälä soveltuu myös palveluiden hankkimiseen.
Kysymys siitä, mikä tässä tapauksessa on ollut kantajan sopimuksen mukainen suoritusvelvollisuus.
Vastaaja on ostanut maa-alueen kantajalta ja maksanut kauppahinnan.
Kauppakirjan kohta 6 koskee kiinteistöstä aiheutuvia kustannuksia. Siinä todetaan mm, että ostaja ottaa vastattavakseen kaikista kunnallistekniikan rakentamisen kustannuksista, kuten teiden, vesi- ja viemärihuollon, sähköistyksen, televerkon yms. rakentamiskustannuksista. Ostaja tekee kunnan ja Levi Vesihuolto Oy:n kanssa tarvittavat sopimukset koskien mainittua rakentamista. Myyjä ei osallistu em. rakentamiseen eikä rakentamisesta aiheutuviin kustannuksiin. Ostaja on tietoinen, että Kittilän kunta edellyttää kaavateiden rakentamisen tilaamista Metsähallituksen kautta johtuen aluetta koskevasta maankäyttösopimuksesta. Ostaja sitoutuu asettamaan em. tientekotöiden rahoittamisesta täysimääräisen vakuuden Metsähallitukselle ennen ko. töiden tilaamista kunnalta kunkin tiekohteen osalta.
Käräjäoikeus toteaa, että sopimuksen mukaan kantajalla ei ole ollut velvollisuus rakentaa kaavateitä eikä osallistua rakentamista aiheutuviin kustannuksiin. Sopimuksessa on ainoastaan todettu Kittilän kunnan edellyttävän kaavateiden rakentamisen tilaamista kantajan kautta. Näin on myös tapahtunut, koska Kittilän kunta on sittemmin teiden rakennustöiden valmistuttua laskuttanut kaavateiden rakennuskustannuksista kantajaa.
Käräjäoikeus katsoo, että kyse ei ole ollut kaupan kohteen luovuttamisesta. Kantajalle kauppakirjassa asetettu em. velvoite ei ole myöskään ollut vastike vastapuolen suorituksesta. Kantajan suorituksessa kyse ei ole ollut kauppahinnasta tai muusta vastikkeesta, vaan em. tientekotöiden rahoittamisesta. Kanteen kohteena olevan laskun maksamisen jälkeen kantajalle on jäänyt vastaajiin kohdistuva saamisoikeus eli muu velka.
Näin ollen käräjäoikeus katsoo, että kantajan saatava ei ole vanhentunut kolmen vuoden vanhentumisajan puitteissa.
VanhL 8 §:n 1 momentin mukaan, jos kysymys on toistaiseksi myönnetystä tai ehdollisesta syntyvästä velasta taikka muusta velasta, jonka vanhentumisajan alkamiskohta ei määräydy 5-7 §:n nojalla, velka vanhentuu kymmenen vuoden kulutta velvoitteen oikeusperusteen syntymisestä, jollei vanhentumista ole sitä ennen katkaistu.
Käräjäoikeus katsoo, että tässä tapauksessa kyse on edellä mainitussa lainkohdassa tarkoitetusta toistaiseksi myönnetystä muusta velasta ja kymmenen vuoden vanhentumisaika on alkanut velvoitteen syntymisajankohtana eli kauppakirjan allekirjoittamisajankohtana 11.10.2007/15.10.2007.
Koska kantajan saatava ei ole vanhentunut, vastaajat ovat velvolliset yhteisvastuullisesti suorittamaan kantajalle vaaditut määrät korkoineen.
Toissijainen kanneperuste; perusteettoman edun palautus vaatimus
Lausunnon antaminen toissijaisesta kanneperusteesta raukeaa, koska kanne on menestynyt ensisijaisella perusteella.
Oikeudenkäyntikulut
Koska vastaajat ovat hävinneet asian, vastaajat ovat velvolliset yhteisvastuullisesti korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut, joiden määrästä ei ole riitaa.
Tuomiolauselma
Vastaajat Oy ECU-Group Ab ja Keskinäinen Kiinteistöosakeyhtiö Levin Honkatie velvoitetaan yhteisvastuullisesti suorittamaan kantajalle Metsähallitukselle
- 58.268,82 euroa korkolain 4.1 §:n mukaisine viivästyskorkoineen 18.7.2014 lukien,
- velan muistutuskulut 5 euroa ja perintäkulut 248.59 euroa, molemmat määrät korkolain 4 § 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen haasteen tiedoksiannosta eli Oy ECU-Group Ab:n osalta 6.5.2015 ja Keskinäinen Kiinteistöosakeyhtiö Levin Honkatien osalta 20.5.2015 lukien, ja
- oikeudenkäyntikulut 4.452,04 euroa korkolain 4.1 §:n mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua ratkaisun antamisesta lukien.
Asian on ratkaissut
käräjätuomari S. K.
Helsingin hovioikeuden tuomio 17.1.2017
…..........................................
Asian käsittely hovioikeudessa
Oy ECU-Group Ab:lle ja Keskinäinen Kiinteistöosakeyhtiö Levin Honkatielle on myönnetty jatkokäsittelylupa 20.6.2016.
Valitus
Oy ECU-Group Ab (ECU-Group) ja Keskinäinen Kiinteistöosakeyhtiö Levin Honkatie (Koy Levin Honkatie) ovat vaatineet, että kanne hylätään ja Metsähallitus velvoitetaan korvaamaan valittajien oikeudenkäyntikulut ECU-Groupin osalta käräjäoikeudessa 4.297,50 ja hovioikeudessa 2.046 eurolla sekä Koy Levin Honkatien osalta käräjäoikeudessa 3.466,50 ja hovioikeudessa 1.650 eurolla, kaikki mainitut määrät korkoineen.
Kanteen perusteena oleva saatava on vanhentunut.
ECU-Group oli ostanut perustettavan yhtiön lukuun Valtiolta noin kolmen hehtaarin kokoisen määräalan Kittilän kunnasta ECU-Groupin ja Valtion puolesta Metsähallituksen 15.10.2007 allekirjoittamalla kauppakirjalla. Kauppaehtojen 6 kohdan mukaan ostaja vastasi kaikista kunnallistekniikan rakentamisen, esimerkiksi teiden rakentamisen, kustannuksista. Kauppakirjasta käy ilmi, että Kittilän kunta oli edellyttänyt, että aluetta koskevasta maankäyttösopimuksesta johtuen Metsähallitus tilaa teiden rakentamistyöt. Kittilän kunta ja Maanrakennus Kantmark Oy ovat sittemmin laskuttaneet kiinteistölle rakennettuihin teihin liittyneistä töistä Metsähallitusta vuosina 2007-2009 siten, että viimeinen teiden rakentamista koskeva lasku on päivätty 1.7.2009. Metsähallitus on vaatinut näistä töistä aiheutuneita kustannuksia ECU-Groupilta ja Koy Levin Honkatieltä ensimmäisen kerran vasta 18.6.2014.
Kanteen perusteena olevan velvoitteen vanhentumiseen sovelletaan velan vanhentumisesta annetun lain (vanhentumislaki) 6 §:n mukaista yleistä kolmen vuoden vanhentumisaikaa. Ostajalle kauppahinnan suorittamisen lisäksi sovittu velvoite ottaa vastatakseen kaavateiden rakennuskustannuksista on ollut tyypiltään vanhentumislain 6 §:ssä tarkoitettu muu sopimuksen perusteella suoritettava vastike. Tällaisessa tilanteessa vanhentumisaika alkaa kulua vaatimismahdollisuuden periaatteen mukaisesti siitä lukien, kun velkojana oleva osapuoli on täyttänyt oman suoritusvelvollisuutensa. Metsähallitukselle on, sen maksettua sopimuksen mukaisesti teiden rakentamisesta kolmansille osapuolille, syntynyt oikeus vaatia ostajalta korvausta näistä kustannuksista. Jokaisen sopimuksen perusteella suoritetun erän vanhentuminen on alkanut kulua itsenäisesti siitä ajankohdasta, jolloin kyseinen maksusuoritus on tehty kolmannelle osapuolelle. Sen sijaan itse perussuhteen eli kauppakirjan mukaisen sopimuksen syntyhetkellä ei ole merkitystä laskettaessa sen perusteella syntyneiden velvoitteiden vanhentumisajankohtia. Metsähallitus on jokaisen erän osalta laiminlyönyt esittää maksuvaatimuksensa vanhentumislain 6 §:ssä säädetyssä kolmen vuoden määräajassa. Siten sen maksuvaatimus on kokonaan hylättävä vanhentuneena.
Kyseessä ei ole vanhentumislain 8 §:n mukainen toistaiseksi myönnetty muu velka. Sopimusta ei ollut tarkoitettu nyt kyseessä olevilta osin olemaan voimassa toistaiseksi vaan enintään teiden rakentamisen päättymiseen saakka. Lisäksi lainkohdassa "muilla veloilla" tarkoitetaan muita kuin rahavelvoitteita, joiden eräpäivää ei ole sovittu tai joiden ei voida katsoa olevan vastiketta vastapuolen suorituksesta.
Maksuvaatimus tulisi hylätä vanhentuneena siitä huolimatta, että siihen sovellettaisiin vanhentumislain 8 §:n 1 momenttia. Pykälän 2 momentin mukaan myös 1 momentin mukaiseen velvoitteeseen soveltuu yleinen vanhentumisaika sen jälkeen, kun sitä on vaadittu tai se on muun syyn johdosta erääntynyt maksettavaksi. Vanhentumislain systematiikan mukaisesti velvoitteen vanhentumisaika määräytyy vaatimismahdollisuuden periaatteen mukaisesti myös tällaisissa vanhentumislain 8 §:n soveltamisalaan kuuluvissa tilanteissa. Kun Metsähallitus on maksanut sopimuksen mukaiset tilauksensa kolmansille osapuolille, sille on syntynyt mahdollisuus vaatia vastaavia suorituksia ostajalta, ja velka on tuolloin erääntynyt maksettavaksi. Metsähallitus ei kuitenkaan ole esittänyt maksuvaatimusta yhdenkään erän osalta 8 §:n 2 momentissa säädetyssä yleisessä vanhentumisajassa. Siten kantajan maksuvaatimus olisi vanhentunut myös vanhentumislain 8 §:n nojalla.
Vastaus
Metsähallitus on vaatinut, että valitus hylätään ja että ECU-Group ja Koy Levin Honkatie velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan Metsähallituksen oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa 2.060,88 eurolla korkoineen.
Käräjäoikeuden ratkaisu on oikea.
Vanhentumisajan osalta sovellettavaksi tulee vanhentumislain 8 §:n mukainen kymmenen vuoden vanhentumisaika. Vanhentumislain 5-7 §:ssä on rajattu ne tilanteet, joihin kolmen vuoden määräaikaa sovelletaan. Yleistä kolmen vuoden vanhentumisaikaa sovelletaan, kun eräpäivästä on sovittu. Vanhentumislain 6 §:n soveltamisalaan kuuluvat useimmat molemminpuolisesti velvoittaviin sopimussuhteisiin perustuvat saatavat. Tässä tapauksessa ei ollut ollut kyse irtaimen esineen kaupasta, molemminpuolisesti velvoittavasta sopimussuhteesta, palveluiden hankkimisesta, kauppahinnasta tai vastikkeesta. Koska velan vanhentumisaika ei ollut alkanut kulua edellä mainittujen säännösten mukaisesti, vaan kysymys on muusta velasta, sovellettavaksi tulee 8 §:n mukainen kymmenen vuoden vanhentumisaika.
Hovioikeuden ratkaisu
Perustelut
Kysymyksenasettelu ja sovellettavat lainkohdat
ECU-Groupin perustettavan yhtiön (sittemmin Koy Levin Honkatie) lukuun ostajana ja Metsähallituksen Suomen valtion puolesta myyjänä 15.10.2007 allekirjoittaman kauppakirjan mukaan ostajan vastattaviksi ovat kuuluneet muun ohella teiden rakentamisesta kiinteistölle aiheutuvat kustannukset. Kauppaehdoissa todetaan ostajan olevan tietoinen siitä, että Kittilän kunta edellyttää kaavateiden rakentamisen tilaamista Metsähallituksen kautta. Metsähallitus on sittemmin tilannut tienrakentamisen Kittilän kunnalta. Rakennustyöt ovat valmistuneet vuoden 2009 heinäkuun loppuun mennessä ja Kittilän kunta sekä rakennustyötä tehnyt Maanrakennus Kantmark Oy ovat vuosien 2007-2009 aikana laskuttaneet Metsähallitusta rakennustöistä yhteensä 58.268,82 euroa. Metsähallitus on vaatinut ECU-Groupia suorittamaan nämä kustannukset Metsähallitukselle 18.6.2014 päivätyllä laskulla. Asiassa on kysymys siitä, onko tämä Metsähallituksen saatava vanhentunut.
Velan vanhentumisesta annetun lain (vanhentumislain) 4 §:n mukaan velan yleinen vanhentumisaika on kolme vuotta. Vanhentumisaika alkaa kulua eri perusteisten velkojen osalta lain 5-7 §:ssä säännellyin tavoin velan sovitusta eräpäivästä tai siitä, kun velkoja muutoin voi esittää maksuvaatimuksen velalliselle. Vanhentumisajan alkamisesta säädetään 5 §:ssä tilanteissa, joissa eräpäivästä on sovittu, 6 §:ssä säädetään kauppahinnan vanhentumisesta ja 7 §:ssä säädetään korvausvelan vanhentumisesta. Asiassa on sinänsä riidatonta, etteivät osapuolet ole sopineet eräpäivästä eikä kysymys ole 7 §:ssä tarkoitetusta korvausvelasta. Sen sijaan kysymys on siitä, sovelletaanko kyseessä olevaan velkaan vanhentumislain 6 §:ää, jonka mukaan, jollei kauppahinnan tai muun vastikkeen suorittamisen eräpäivää ole sitovasti ennalta määrätty, vanhentumisaika alkaa kulua, kun myyjä on luovuttanut kaupan kohteen ostajalle tai kun muu velkojana oleva sopijapuoli on täyttänyt oman suoritusvelvollisuutensa.
Jos asiassa ei voitaisi soveltaa vanhentumislain 6 §:ää, sovellettavaksi tulisi vanhentumislain 8 §. Pykälän 1 momentin mukaan, jos kysymys on toistaiseksi myönnetystä tai ehdollisesti syntyvästä velasta taikka muusta sellaisesta velasta, jonka vanhentumisajan alkamisajankohta ei määräydy vanhentumislain 5-7 §:n nojalla, velka vanhentuu kymmenen vuoden kuluttua velvoitteen oikeusperusteen syntymisestä, jollei vanhentumista ole sitä ennen katkaistu. Sen jälkeen, kun velka on velkojan vaatimuksen tai muun syyn johdosta erääntynyt maksettavaksi, noudatetaan kuitenkin sanotun pykälän 2 momentin mukaan erääntymispäivästä laskettavaa kolmen vuoden vanhentumisaikaa.
Oikeudellinen arviointi
Pääsäännön mukainen kolmen vuoden vanhentumisaika alkaa kulua, kun velka sopimuksen mukaan erääntyy tai kun velkojalla on muutoin mahdollisuudet vaatia kauppahinnan tai muun velan maksua. Oikeuskirjallisuudessa tätä periaatetta on kutsuttu vaatimismahdollisuuden periaatteeksi. Vanhentumislain säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä vaatimismahdollisuuden periaatetta on perusteltu velkojen selvyyttä ja velallisen oikeussuojaa koskevilla tavoitteilla. Lähtökohtana onkin pidetty sitä, että velan vanhentumisen alkamisajankohta liitettäisiin mahdollisimman objektiivisiin ja osapuolien myöhemmistä oikeustoimista riippumattomiin tekijöihin (HE 187/2002 vp s. 19). Vanhentumislain 6 §:n säännös ilmentää vaatimismahdollisuuden periaatetta.
Vaatimismahdollisuuden periaate ei kuitenkaan ole poikkeukseton. Osapuolet ovat voineet tarkoittaa tai ainakin varautua siihen, ettei velkaa eräännytetä heti, kun siihen on mahdollisuus. Tällaisissa tilanteissa velka alkaa vanhentua vasta, kun se erääntyy maksettavaksi. Tätä periaatetta on oikeuskirjallisuudessa kutsuttu erääntymisperiaatteeksi.
Jos velkaan ei voida soveltaa vanhentumislain 6 §:ää, edellä todetusti sovellettaviksi tulisivat vanhentumislain 8 §:n säännökset. Pykälän 1 momentissa säädetään siitä, milloin vanhentumisaika on kymmenen vuotta, ja pykälän 2 momentissa puolestaan niistä tilanteista, joissa 1 momentin mukaisen vanhentumisajan sijasta siirrytään soveltamaan yleistä kolmen vuoden vanhentumisaikaa. Vanhentumislain hallituksen esityksessä on katsottu, että vanhentumislain laajan soveltamisalan vuoksi yleinen kolmen vuoden vanhentumisaika ei soveltuisi kaikkiin velvoitteisiin. Toistaiseksi voimassaolevissa tai muissa pitkäkestoisissa sopimuksissa ei välttämättä voida osoittaa sellaista ajankohtaa, johon velvoitteiden selvittäminen erityisesti liittyisi ja josta yleinen kolmen vuoden vanhentumisaika voisi alkaa kulua (HE 182/2002 vp s. 28). Hallituksen esityksen yksityiskohtaisten perustelujen mukaan 8 §:n 1 momentin kymmenen vuoden vanhentumisaika tulisi sovellettavaksi ainakin luottoihin, joiden eräpäivää ei ole velallista sitovasti ennalta määrätty sekä ehdollisiin velkoihin, kuten takaussitoumukseen, ja myös muun tyyppisiin velvoitteisiin kuin rahavelvoitteisiin (HE 182/2002 vp s. 53).
Edellä todetusti myös vanhentumislain 8 §:n 1 momentin soveltamisalaan kuuluvien velkojen osalta noudatetaan kolmen vuoden vanhentumisaikaa siitä lukien, kun velka on velkojan vaatimuksen tai muun syyn johdosta erääntynyt maksettavaksi. Vanhentuminen voi siten 8 §:n soveltamisalan piiriin kuuluvissa tilanteissa alkaa paitsi velan nimenomaisesta eräännyttämisestä myös muusta syystä. Siten säännös ilmentää osassa sen soveltamisalaan kuuluvia tapauksia erääntymisperiaatetta ja osassa lisäksi vaatimismahdollisuuden periaatetta. Vaatimismahdollisuuden periaate ei koske esimerkiksi toistaiseksi myönnettyä ja vaadittaessa erääntyvää velkaa, joista säädetään velkakirjalain 5 §:ssä. Sanotun lainkohdan mukaan, jollei erääntymisajasta ole sovittu, velallinen on velvollinen maksamaan velan velkojan vaatiessa ja oikeutettu suorittamaan sen, milloin itse haluaa.
Vaikka teiden rakentamista koskevista kustannuksista on sovittu kiinteistökaupan yhteydessä, ostajalle niistä koituva maksuvelvoite ei sinänsä ole ollut osa kauppahintaa. Vanhentumislain 6 §:ää sovelletaan kuitenkin kaksipuolisesti velvoittaviin sopimuksiin osapuolten velvoitteen laadusta huolimatta. Metsähallitus on kiinteistökaupan sopimusehtojen tarkoittamalla tavalla tehnyt kiinteistölle rakennettavan kaavatien rakentamista koskevan sopimuksen ja on sen perusteella ollut velvollinen maksamaan rakentamiskustannukset tienrakentajalle. Kiinteistökaupan sopimusehtojen mukaan nämä kustannukset ovat kuitenkin kuuluneet ostajan vastattaviksi, minkä vuoksi Metsähallitukselle on syntynyt kustannusten määrää vastaava saatava ostajalta. Kysymyksessä ei siten ole Metsähallituksen ostajalle myöntämä vaadittaessa erääntyvä velka tai sellainen pitkäkestoinen sopimussuhde, jonka osalta ei voitaisi yksiselitteisesti osoittaa ajankohtaa, josta yleinen kolmen vuoden vanhentumisaika alkaisi kulua. Sopimusjärjestely ei vanhentumisaikaa arvioitaessa poikkea merkityksellisesti siitä tilanteesta, että ostaja olisi tehnyt teiden rakentamista koskevan sopimuksen myyjän kanssa ja myyjä puolestaan olisi sopinut rakentamistyöstä edelleen kolmannen osapuolen kanssa. Asian arvioinnissa ei ole merkitystä sillä, minkä vuoksi ostaja ei ollut tehnyt eikä ollut voinutkaan tehdä sopimusta suoraan rakentajan kanssa.
Edellä lausutun perusteella hovioikeus katsoo, että kysymyksessä oleva velka on vanhentumislain 6 §:ssä tarkoitettu muu vastike. Näin ollen vanhentumisaika on alkanut siitä, kun Metsähallituksella on ollut mahdollisuus vaatia velan maksua kiinteistön ostajalta. Tämä mahdollisuus Metsähallituksella on ollut sen jälkeen, kun Kittilän kunta ja Maanrakennus Kantmark Oy ovat laskuttaneet rakentamistyöstä Metsähallitusta, josta on siten alkanut yleinen kolmen vuoden vanhentumisaika. Riidatonta on, että Metsähallituksella on 17.7.2009 päivätyn laskun saatuaan ollut tieto kaikista rakennuskustannuksista ja se olisi voinut vaatia niiden perusteella kokonaisuudessaan sopimukseen perustuvia saataviaan kiinteistön ostajalta. Asiassa on riidatonta myös se, että Metsähallitus on vaatinut ECU-Groupilta suoritusta rakennuskustannuksista ensimmäisen kerran vasta 18.6.2014 eli yli kolmen vuoden kuluttua edellä kerrotulla tavalla määräytyvästä velan vanhentumisajan alkamisesta. Näin ollen Metsähallituksen saatava on vanhentunut ja sen kanne on hylättävä.
Oikeudenkäyntikulut
Metsähallitus on hävitessään asian oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 ja 16 §:n nojalla velvollinen korvaamaan vastapuoliensa oikeudenkäyntikulut. ECU-Groupin ja Koy Levin Honkatien vaatimia oikeudenkäyntikuluja on pidettävä määrältään kohtuullisina asian laatuun ja laajuuteen nähden.
Tuomiolauselma
Käräjäoikeuden tuomio kumotaan ja Metsähallituksen kanne hylätään. Oy ECU-Group Ab ja Keskinäinen Kiinteistöosakeyhtiö Levin Honkatie vapautetaan kokonaan käräjäoikeuden tuomitsemasta yhteisvastuullisesta maksuvelvollisuudesta Metsähallitukselle.
Metsähallitus velvoitetaan suorittamaan Oy ECU-Group Ab:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista käräjäoikeudessa 4.297,50 euroa ja hovioikeudessa 2.046 euroa sekä Keskinäinen Kiinteistöosakeyhtiö Levin Honkatielle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista käräjäoikeudessa 3.466,50 euroa ja hovioikeudessa 1.650 euroa. Korvauksille on maksettava viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan kuukauden kuluttua hovioikeuden tuomion antamispäivästä.
Asian ovat ratkaisseet:
hovioikeudenneuvos E. K.
hovioikeudenneuvos J. H.
hovioikeudenneuvos T. M.
esittelijä: hovioikeuden esittelijä A. V.
Ratkaisu on yksimielinen
Lainvoimainen
Kysymys oli kauppakirjassa sovitun myöhemmin rakennettavan tien rakentamiskustannusten korvaamisesta, vanheneeko se kolmessa vai kymmenessä vuodessa? Käräjäoikeus päätyi 10 vuoteen mutta hovioikeus 3 vuoteen ja näin hovioikeus hylkäsi kantajan vaatimuksen.
Käräjäoikeus katsoo, että kyse ei ole ollut kaupan kohteen luovuttamisesta. Kantajalle kauppakirjassa asetettu em. velvoite ei ole myöskään ollut vastike vastapuolen suorituksesta. Kantajan suorituksessa kyse ei ole ollut kauppahinnasta tai muusta vastikkeesta, vaan em. tientekotöiden rahoittamisesta. Kanteen kohteena olevan laskun maksamisen jälkeen kantajalle on jäänyt vastaajiin kohdistuva saamisoikeus eli muu velka.
Näin ollen käräjäoikeus katsoo, että kantajan saatava ei ole vanhentunut kolmen vuoden vanhentumisajan puitteissa.
VanhL 8 §:n 1 momentin mukaan, jos kysymys on toistaiseksi myönnetystä tai ehdollisesta syntyvästä velasta taikka muusta velasta, jonka vanhentumisajan alkamiskohta ei määräydy 5-7 §:n nojalla, velka vanhentuu kymmenen vuoden kulutta velvoitteen oikeusperusteen syntymisestä, jollei vanhentumista ole sitä ennen katkaistu.
Hovioikeus päätteli toisin. Jos velkaan ei voida soveltaa vanhentumislain 6 §:ää, edellä todetusti sovellettaviksi tulisivat vanhentumislain 8 §:n säännökset. Pykälän 1 momentissa säädetään siitä, milloin vanhentumisaika on kymmenen vuotta, ja pykälän 2 momentissa puolestaan niistä tilanteista, joissa 1 momentin mukaisen vanhentumisajan sijasta siirrytään soveltamaan yleistä kolmen vuoden vanhentumisaikaa. Vanhentumislain hallituksen esityksessä on katsottu, että vanhentumislain laajan soveltamisalan vuoksi yleinen kolmen vuoden vanhentumisaika ei soveltuisi kaikkiin velvoitteisiin. Toistaiseksi voimassaolevissa tai muissa pitkäkestoisissa sopimuksissa ei välttämättä voida osoittaa sellaista ajankohtaa, johon velvoitteiden selvittäminen erityisesti liittyisi ja josta yleinen kolmen vuoden vanhentumisaika voisi alkaa kulua (HE 182/2002 vp s. 28). Hallituksen esityksen yksityiskohtaisten perustelujen mukaan 8 §:n 1 momentin kymmenen vuoden vanhentumisaika tulisi sovellettavaksi ainakin luottoihin, joiden eräpäivää ei ole velallista sitovasti ennalta määrätty sekä ehdollisiin velkoihin, kuten takaussitoumukseen, ja myös muun tyyppisiin velvoitteisiin kuin rahavelvoitteisiin (HE 182/2002 vp s. 53).
Edellä todetusti myös vanhentumislain 8 §:n 1 momentin soveltamisalaan kuuluvien velkojen osalta noudatetaan kolmen vuoden vanhentumisaikaa siitä lukien, kun velka on velkojan vaatimuksen tai muun syyn johdosta erääntynyt maksettavaksi. Vanhentuminen voi siten 8 §:n soveltamisalan piiriin kuuluvissa tilanteissa alkaa paitsi velan nimenomaisesta eräännyttämisestä myös muusta syystä. Siten säännös ilmentää osassa sen soveltamisalaan kuuluvia tapauksia erääntymisperiaatetta ja osassa lisäksi vaatimismahdollisuuden periaatetta. Vaatimismahdollisuuden periaate ei koske esimerkiksi toistaiseksi myönnettyä ja vaadittaessa erääntyvää velkaa, joista säädetään velkakirjalain 5 §:ssä. Sanotun lainkohdan mukaan, jollei erääntymisajasta ole sovittu, velallinen on velvollinen maksamaan velan velkojan vaatiessa ja oikeutettu suorittamaan sen, milloin itse haluaa.
Vaikka teiden rakentamista koskevista kustannuksista on sovittu kiinteistökaupan yhteydessä, ostajalle niistä koituva maksuvelvoite ei sinänsä ole ollut osa kauppahintaa. Vanhentumislain 6 §:ää sovelletaan kuitenkin kaksipuolisesti velvoittaviin sopimuksiin osapuolten velvoitteen laadusta huolimatta. Metsähallitus on kiinteistökaupan sopimusehtojen tarkoittamalla tavalla tehnyt kiinteistölle rakennettavan kaavatien rakentamista koskevan sopimuksen ja on sen perusteella ollut velvollinen maksamaan rakentamiskustannukset tienrakentajalle. Kiinteistökaupan sopimusehtojen mukaan nämä kustannukset ovat kuitenkin kuuluneet ostajan vastattaviksi, minkä vuoksi Metsähallitukselle on syntynyt kustannusten määrää vastaava saatava ostajalta. Kysymyksessä ei siten ole Metsähallituksen ostajalle myöntämä vaadittaessa erääntyvä velka tai sellainen pitkäkestoinen sopimussuhde, jonka osalta ei voitaisi yksiselitteisesti osoittaa ajankohtaa, josta yleinen kolmen vuoden vanhentumisaika alkaisi kulua. Sopimusjärjestely ei vanhentumisaikaa arvioitaessa poikkea merkityksellisesti siitä tilanteesta, että ostaja olisi tehnyt teiden rakentamista koskevan sopimuksen myyjän kanssa ja myyjä puolestaan olisi sopinut rakentamistyöstä edelleen kolmannen osapuolen kanssa. Asian arvioinnissa ei ole merkitystä sillä, minkä vuoksi ostaja ei ollut tehnyt eikä ollut voinutkaan tehdä sopimusta suoraan rakentajan kanssa.
Edellä lausutun perusteella hovioikeus katsoo, että kysymyksessä oleva velka on vanhentumislain 6 §:ssä tarkoitettu muu vastike. Näin ollen vanhentumisaika on alkanut siitä, kun Metsähallituksella on ollut mahdollisuus vaatia velan maksua kiinteistön ostajalta. Tämä mahdollisuus Metsähallituksella on ollut sen jälkeen, kun Kittilän kunta ja Maanrakennus Kantmark Oy ovat laskuttaneet rakentamistyöstä Metsähallitusta, josta on siten alkanut yleinen kolmen vuoden vanhentumisaika. Riidatonta on, että Metsähallituksella on 17.7.2009 päivätyn laskun saatuaan ollut tieto kaikista rakennuskustannuksista ja se olisi voinut vaatia niiden perusteella kokonaisuudessaan sopimukseen perustuvia saataviaan kiinteistön ostajalta. Asiassa on riidatonta myös se, että Metsähallitus on vaatinut ECU-Groupilta suoritusta rakennuskustannuksista ensimmäisen kerran vasta 18.6.2014 eli yli kolmen vuoden kuluttua edellä kerrotulla tavalla määräytyvästä velan vanhentumisajan alkamisesta. Näin ollen Metsähallituksen saatava on vanhentunut ja sen kanne on hylättävä.
Helsingin HO 17.1.2017 51
Velan vanhentuminen
Helsingin HO
Diaarinumero:
S 16/641
Antopäivä:
17.1.2017
Ratkaisunumero:
51
Asianumero:
HelHO:2017:1
Helsingin käräjäoikeuden tuomio 5.2.2016
…..........................................................
Asian riidaton tausta
Oy ECU-Group Ab (myöhemmin myös Ostaja tai vastaaja) on perustettavan yhtiön lukuun kauppakirjalla 11.10.2007/15.10.2007 ostanut maa-alueen Metsähallitukselta (myöhemmin myös Myyjä tai kantaja).
Kauppakirjan kohdan 6 mukaa Ostaja vastaa teiden rakentamiskustannuksista. Myyjä ei osallistu em. rakentamiseen eikä rakentamisesta aiheutuviin kustannuksiin. Ostaja on tietoinen, että Kittilän kunta edellyttää kaavateiden rakentamisen tilaamista Metsähallituksen kautta johtuen aluetta koskevasta maankäyttösopimuksesta.
Kantaja on tilannut tienrakennusprojektit kauppakirjan allekirjoittamisen jälkeen Kittilän kunnalta. Kaavateiden toteutus on tehty Kittilän kunnalle toimitettujen tilauksien mukaisesti. Teiden rakennustyöt ovat valmistuneet heinäkuun 2009 loppuun mennessä.
Kittilän kunta on laskuttanut rakentamisen kustannukset kantajalta. Rakentamiskustannuksia on laskutettu kantajalta vuosina 2007-2009.
Viimeinen erä rakennuskustannuksista on laskutettu laskulla, jonka päivämäärä on 17.7.2009.
Kaikista kaavateiden rakennuskustannuksista kantaja on lähettänyt vastaajille laskun pvm 18.6.2014 pääoma 58.268,82 eräpäivä 18.7.2014.
Oy ECU-Group Ab ja perustettu yhtiö Keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö Levin Honkatie ovat riitauttaneet saatavan vanhentuneena.
Riitakysymys
Asiassa on riitaa siitä, onko kantajan saatava vanhentunut?
Jos näin on, riitaa on siitä, voiko kantaja saada vaatimansa määrän itselleen perusteettomana etuna?
Kanne
Vaatimus
Kantaja vaatii, että vastaajat velvoitetaan yhteisvastuullisesti
1) ensisijaisesti suorittamaan kantajalle pääomaa 58.268,82 euroa korkolain 4.1 §:n mukaisine viivästyskorkoineen 18.7.2014 lukien tai
2) toissijaisesti palauttamaan kantajalle saamansa perusteettoman edun 58.268,82 euroa korkolain 4.1 §:n mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kulutta ratkaisun antamisesta lukien. Lisäksi kantaja on vaatinut vastaajien velvoittamista yhteisvastuullisesti suorittamaan kantajalle velan muistutuskulut 5 euroa ja perintäkulut 248,59 euroa, molemmat määrät korkolain 4 § 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen haasteen tiedoksiannosta lukien sekä oikeudenkäyntikulut korkolain 4 § 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen.
Perustelut
1. Ensisijainen kanneperuste
Kantajalla on vastaajilta vaaditun suuruinen saatava, joka ei ole vanhentunut. Vastaajat ovat velvollisia maksamaan vaaditun saatavan.
Yleistä kolmen vuoden vanhentumisaikaa ei voida soveltaa (vanhentumislaki 4 §), koska kyse ei ole kauppahinnasta tai muusta vastikkeesta (vanhentumislaki 6 §). Tässä tapauksessa ei ole myöskään ollut kyse kauppakohteen luovuttamisesta tai lain tarkoittamasta suoritusvelvollisuudesta. Kantajalla ei ole ollut velvollisuutta rakentaa kaavateitä vaan ainoastaan velvollisuus välittää kunnalle vastaajien tilaus kaavateiden rakentamisesta. Kantaja on tilannut vastaajien hakemuksesta tienrakennusprojektit kauppakirjan allekirjoittamisen jälkeen Kittilän kunnalta. Kaavateiden toteutus on tehty vastaajien tilauksien mukaisesti.
Saatava ei ole vanhentunut kolmessa vuodessa, vaan vanhentumisaika on kymmenen vuotta (vanhentumislaki 8 §). Saatavan osalta kyse on vanhentumislain 8 §:n 1 momentin tarkoittamasta muusta velasta.
Vanhentumislain 8 § on säädetty siltä varalta, ettei yksikään vanhentumisajan alkamista koskeva säännös sovellu. Pidempi vanhentumisaika tulee sovellettavaksi silloin, kun osapuoli on tehnyt oman suorituksensa ja vaatii vastapuolta täyttämään tällä olevat velvoitteet. Kantaja on aikanaan toiminut sopimuksen mukaan tekemällä sopimuksen perustuvan velvoitteen. Tienrakennusprojektit on sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen vastaajien hakemuksesta tilattu Kittilän kunnalta. Tämä jälkeen kantajalle on jäänyt vastaajiin kohdistuva saamisoikeus eli muu velka.
Vanhentumisen alkamisajankohta on kymmenen vuotta velvoitteen oikeusperusteen syntymisestä. Oikeusperuste on syntynyt silloin, kun osapuolten välinen sopimus on tehty eli saatavaan sovelletaan kymmenen vuoden vanhentumisaikaa ajankohdasta 11.10.2007/15.10.2007. Saatava ei ole vanhentunut, kun kantaja on lähettänyt laskun 18.6.2014. Saatava olisi vanhentunut vanhentumislain 8 § mukaan vasta 15.10.2017.
2. Toissijainen kanneperuste
Mikäli käräjäoikeus katsoo, että saatava on vanhentunut, kantaja katsoo, että vastaajat ovat saaneet perusteetonta etua vastaavalla määrällä. Vastaajat on hyötynyt perusteettomasti kantajan kustannuksella. Vastaajat ovat saaneet perusteetonta etua hyötymällä kantajan kustannuksella.
Vastaus
Vaatimukset
Vastaajat vaativat kanteen hylkäämistä ja kantajan velvoittamista korvaamaan vastaajien oikeudenkäynti- ja asianosaiskulut korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua käräjäoikeuden tuomion antamisesta lukien.
Perustelut
1. Ensisijaisesta kanneperusteesta
Kanne tulee hylätä vanhentuneena.
Teiden rakentamiskustannusten maksuvelvoitteeseen soveltuu vanhentumislain 4 §:n mukainen yleinen kolmen vuoden vanhentumisaika. Kolmen vuoden vanhentumisaikaa sovelletaan lain 6 §:n esitöiden mukaan useimpiin molemminpuolisesti velvoittaviin sopimussuhteisiin perustuviin saataviin, joiden osalta osapuolet eivät ole ennalta sopineet eräpäivästä. Vanhentumislain 6 §:n mukaan kolmen vuoden vanhentumisaika alkaa kulua siitä, kun velkoja on täyttänyt sopimuksen mukaisen velvollisuutensa.
Tässä tapauksessa velkoja eli kantaja on täyttänyt sopimuksen mukaisen velvoitteensa, kun tilauksen mukaiset tiet valmistuivat ja Kittilän kunta laskutti kantajalta siihen liittyvät kustannukset. Kunkin kuluerän maksuvelvollisuuden vanhentuminen on näin ollen alkanut siitä, kun Kittilän kunta on laskuttanut kustannuksen kantajalta ja kantajalle on syntynyt mahdollisuus vaatia maksusuorituksia edelleen vastaajilta. Säännöksen esitöissä on lisäksi nimenomaisesti todettu, ettei velvoitteen vanhentuminen riipu siitä, milloin velkoja lähettää laskun tai muutoin eräännyttää velan.
Viimeinen erä rakentamiskustannuksista on laskutettu laskulla, jonka päivämäärä on 17.7.2009. Kyseisen erän vanhentumisaika on alkanut tästä päivästä. Kolmen vuoden vanhentumisajan huomioon ottaen viimeinen osa kuluista on vanhentunut 17.7.2012 ja sitä edeltävät erät jo ennen tätä ajankohtaa.
Kantaja on esittänyt maksuvaatimuksen vastaajille vasta 18.6.2014 päivätyssä laskussa. Tällöin kantajan maksuvaatimus on ollut jo vanhentunut.
Kaavateiden toteutus on tehty kantajan, ei vastaajien tilauksien mukaisesti. Kauppakirjan kohdan 6 sisältö tukee sitä, että kantajan on ollut tarkoituskin toimia teiden rakennustyön tilaajana ja että se näin toimiessaan on toiminut kauppakirjassa tarkoitetulla tavalla. Sillä, kuka tilauksen tekijäksi katsotaan, ei kuitenkaan ole merkitystä, kun kyse on vanhentumislainsäädäntöön perustuvasta saatavan vanhentumisesta.
Vastaajat ovat kiistäneet kantajan väitteen siitä, että velvoitteeseen maksaa teiden rakentamiskustannukset sovellettaisiin kymmenen vuoden vanhentumisaikaa. Vanhentumislain esitöiden mukaan lain 8 §:n mukaista kymmenen vuoden vanhentumisaikaa sovelletaan esimerkiksi luottoihin, joiden eräpäivää ei ole velallista sitovasti määrätty, sekä toistaiseksi voimassaoleviin tai ehdollisiin velkoihin. Asiassa käsillä oleva velvoite ei ole luonteeltaan luotto eikä ehdollinen tai toistaiseksi voimassaoleva sitoumus, vaan velka on ollut kytköksissä velkojan eli kantajan suoritukseen. Tässä tapauksessa ei myöskään ole kyse perheenjäsenten välisestä velkasuhteesta (lain esityöt, KKO 2010:66). Esitöissä ja oikeuskirjallisuudessa on myös todettu, että käytännössä pidemmän vanhentumisajan piiriin kuuluvia velkoja on vähän.
2. Toissijaisesta kanneperusteesta
Vastaajat ovat kiistäneet kantajan väitteen siitä, että, jos kantajan saatava on vanhentunut, vastaajat ovat saaneet perusteetonta etua vastaavalla määrällä. Saatavan lakiin perustuvaa vanhentumista ei voida pitää perusteettomana etuna velalliselle. Oikeuskirjallisuudessa on yksiselitteisesti todettu, että vanhentumisesta tai muusta oikeusperusteesta johtuva saamisoikeuden lakkaaminen ei itsessään tarkoita perusteetonta etua velvoitteesta vapautuneelle velalliselle.
3. Muistutus- ja perintäkutut
Vastaajat ovat kiistäneet kuluvaatimukset perusteettomina. Määrien osalta ei ole ollut huomauttamista.
Lausumat oikeudenkäyntikuluista
Kantajan oikeudenkäyntikuluvaatimus on arvonlisäveroineen 4.452,04 euroa.
Vastaajien oikeudenkäyntikuluvaatimus on
- Oy ECU-Group Ab:n arvonlisäveroineen 4 297,50 euroa ja
- Keskinäinen Kiinteistöosakeyhtiö Levin Honkatien ilman arvonlisäveroa 3.466,50 euroa.
Vastaajat ovat kiistäneet kantajan oikeudenkäyntivaatimuksen perusteeltaan. Määrään ei ole ollut huomauttamista.
Kantaja on kiistänyt vastaajien oikeudenkäyntikuluvaatimuksen perusteeltaan ja määrältään. Vastaajien laskuista ilmenee, että asiaa on hoitanut useampi asiamies. Kantaja epäilee, että vastaajat laskuttavat samasta työstä tuplasti. Laskuista ei ilmene asiamiesten titteleitä eikä tuntiveloituksia. Kantaja hyväksyy laskuista ainoastaan asiamies U Vuxxxln toimenpiteet.
AA Vuxxxl on todennut, että vastaajien kulujen määrä muodostuu vain tarpeellisista ja kohtuullisista toimenpiteistä. Keskimääräiseksi tuntivelvoitukseksi tulee 223 euroa, mitä ei voida pitää millään tavoin kohtuuttomana. Järkevän ja tarkoituksenmukaisen työnjaon takia sekä kustannustehokkuussyistä esimerkiksi oikeudellista selvitystyötä ja kirjelmien alustavaa luonnostelua tekee myös toimiston avustava henkilökunta. Kukaan ei tee samaa työtä kahteen kertaan eli mitään väitettyä "tuplalaskutusta" ei ole. Jokainen käytetty tunti on tarpeellinen asian hoitamiseksi päämiehen edun mukaisesti. Kantajan argumentoinnin kestämättömyyttä osoittaa sekin, että kantajan mielestä vastaajien oikeudenkäyntikuluista hyväksyttäviä veloituksia ovat vain AA Vuxxxln tekemät työtunnit (5,25 h), kun kantajan asiamiehet ovat tarvinneet 17,5 h asian hoitamiseen.
Todistelu
Kantajan kirjalliset todisteet
1. Kauppakirja
Todistusteema: saatavan peruste, sopimuksen sisältö ja vastaajienvastuu teiden rakennuskustannuksista.
2. Lasku
Todistusteema: saatavan määrä
Vastaajan kirjalliset todisteet
1. Metsähallituksen lasku Oy ECU-Group Ab:Ile (ilman liitteitä)
Todistusteemat: Kantaja on esittänyt maksuvaatimuksen 18.6.2014;
mahdollisuus vaatia suorituksia on syntynyt vuosina 2007-2009.
Käräjäoikeuden ratkaisu
Asian käsittelystä
Osapuolet ovat ilmoittaneet suostuvansa siihen, että asia käsitellään kirjallisen valmistelun perusteella (OK 5:27a §).
Ratkaisun perustelut
Ensisijainen kanneperuste: Kysymys siitä onko kanteen kohteena oleva saatava vanhentunut vanhentumislain 4 §:n mukaisen yleisen kolmen vuoden vanhentumisajan puitteissa.
Kolmen vuoden vanhentumisaikaa sovelletaan lain 6 §:n esitöiden mukaan useimpiin molemminpuolisesti velvoittaviin sopimussuhteisiin perustuviin saataviin, joiden osalta osapuolet eivät ole ennalta sopineet eräpäivästä.
Näissä tapauksissa vanhentumisen alkaminen on kytketty velkojana olevan osapuolen suoritukseen. Vanhentumisaika alkaa kulua, kun velkojana oleva osapuoli on täyttänyt oman suoritusvelvollisuutensa.
Lain esitöiden mukaan irtaimen kauppa on tyypillinen tämän pykälän soveltamisalaan kuuluva tilanne. Ostaja ei ole velvollinen maksamaan kauppahintaa ennen kuin tavara on sopimuksen mukaisesti asetettu hänen saatavilleen tai hänen määrättäväkseen. Vanhentuminen ei siten riipu siitä, milloin myyjä lähettää laskun tai muutoin eräännyttää velan. Pykälä soveltuu myös palveluiden hankkimiseen.
Kysymys siitä, mikä tässä tapauksessa on ollut kantajan sopimuksen mukainen suoritusvelvollisuus.
Vastaaja on ostanut maa-alueen kantajalta ja maksanut kauppahinnan.
Kauppakirjan kohta 6 koskee kiinteistöstä aiheutuvia kustannuksia. Siinä todetaan mm, että ostaja ottaa vastattavakseen kaikista kunnallistekniikan rakentamisen kustannuksista, kuten teiden, vesi- ja viemärihuollon, sähköistyksen, televerkon yms. rakentamiskustannuksista. Ostaja tekee kunnan ja Levi Vesihuolto Oy:n kanssa tarvittavat sopimukset koskien mainittua rakentamista. Myyjä ei osallistu em. rakentamiseen eikä rakentamisesta aiheutuviin kustannuksiin. Ostaja on tietoinen, että Kittilän kunta edellyttää kaavateiden rakentamisen tilaamista Metsähallituksen kautta johtuen aluetta koskevasta maankäyttösopimuksesta. Ostaja sitoutuu asettamaan em. tientekotöiden rahoittamisesta täysimääräisen vakuuden Metsähallitukselle ennen ko. töiden tilaamista kunnalta kunkin tiekohteen osalta.
Käräjäoikeus toteaa, että sopimuksen mukaan kantajalla ei ole ollut velvollisuus rakentaa kaavateitä eikä osallistua rakentamista aiheutuviin kustannuksiin. Sopimuksessa on ainoastaan todettu Kittilän kunnan edellyttävän kaavateiden rakentamisen tilaamista kantajan kautta. Näin on myös tapahtunut, koska Kittilän kunta on sittemmin teiden rakennustöiden valmistuttua laskuttanut kaavateiden rakennuskustannuksista kantajaa.
Käräjäoikeus katsoo, että kyse ei ole ollut kaupan kohteen luovuttamisesta. Kantajalle kauppakirjassa asetettu em. velvoite ei ole myöskään ollut vastike vastapuolen suorituksesta. Kantajan suorituksessa kyse ei ole ollut kauppahinnasta tai muusta vastikkeesta, vaan em. tientekotöiden rahoittamisesta. Kanteen kohteena olevan laskun maksamisen jälkeen kantajalle on jäänyt vastaajiin kohdistuva saamisoikeus eli muu velka.
Näin ollen käräjäoikeus katsoo, että kantajan saatava ei ole vanhentunut kolmen vuoden vanhentumisajan puitteissa.
VanhL 8 §:n 1 momentin mukaan, jos kysymys on toistaiseksi myönnetystä tai ehdollisesta syntyvästä velasta taikka muusta velasta, jonka vanhentumisajan alkamiskohta ei määräydy 5-7 §:n nojalla, velka vanhentuu kymmenen vuoden kulutta velvoitteen oikeusperusteen syntymisestä, jollei vanhentumista ole sitä ennen katkaistu.
Käräjäoikeus katsoo, että tässä tapauksessa kyse on edellä mainitussa lainkohdassa tarkoitetusta toistaiseksi myönnetystä muusta velasta ja kymmenen vuoden vanhentumisaika on alkanut velvoitteen syntymisajankohtana eli kauppakirjan allekirjoittamisajankohtana 11.10.2007/15.10.2007.
Koska kantajan saatava ei ole vanhentunut, vastaajat ovat velvolliset yhteisvastuullisesti suorittamaan kantajalle vaaditut määrät korkoineen.
Toissijainen kanneperuste; perusteettoman edun palautus vaatimus
Lausunnon antaminen toissijaisesta kanneperusteesta raukeaa, koska kanne on menestynyt ensisijaisella perusteella.
Oikeudenkäyntikulut
Koska vastaajat ovat hävinneet asian, vastaajat ovat velvolliset yhteisvastuullisesti korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut, joiden määrästä ei ole riitaa.
Tuomiolauselma
Vastaajat Oy ECU-Group Ab ja Keskinäinen Kiinteistöosakeyhtiö Levin Honkatie velvoitetaan yhteisvastuullisesti suorittamaan kantajalle Metsähallitukselle
- 58.268,82 euroa korkolain 4.1 §:n mukaisine viivästyskorkoineen 18.7.2014 lukien,
- velan muistutuskulut 5 euroa ja perintäkulut 248.59 euroa, molemmat määrät korkolain 4 § 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen haasteen tiedoksiannosta eli Oy ECU-Group Ab:n osalta 6.5.2015 ja Keskinäinen Kiinteistöosakeyhtiö Levin Honkatien osalta 20.5.2015 lukien, ja
- oikeudenkäyntikulut 4.452,04 euroa korkolain 4.1 §:n mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua ratkaisun antamisesta lukien.
Asian on ratkaissut
käräjätuomari S. K.
Helsingin hovioikeuden tuomio 17.1.2017
…..........................................
Asian käsittely hovioikeudessa
Oy ECU-Group Ab:lle ja Keskinäinen Kiinteistöosakeyhtiö Levin Honkatielle on myönnetty jatkokäsittelylupa 20.6.2016.
Valitus
Oy ECU-Group Ab (ECU-Group) ja Keskinäinen Kiinteistöosakeyhtiö Levin Honkatie (Koy Levin Honkatie) ovat vaatineet, että kanne hylätään ja Metsähallitus velvoitetaan korvaamaan valittajien oikeudenkäyntikulut ECU-Groupin osalta käräjäoikeudessa 4.297,50 ja hovioikeudessa 2.046 eurolla sekä Koy Levin Honkatien osalta käräjäoikeudessa 3.466,50 ja hovioikeudessa 1.650 eurolla, kaikki mainitut määrät korkoineen.
Kanteen perusteena oleva saatava on vanhentunut.
ECU-Group oli ostanut perustettavan yhtiön lukuun Valtiolta noin kolmen hehtaarin kokoisen määräalan Kittilän kunnasta ECU-Groupin ja Valtion puolesta Metsähallituksen 15.10.2007 allekirjoittamalla kauppakirjalla. Kauppaehtojen 6 kohdan mukaan ostaja vastasi kaikista kunnallistekniikan rakentamisen, esimerkiksi teiden rakentamisen, kustannuksista. Kauppakirjasta käy ilmi, että Kittilän kunta oli edellyttänyt, että aluetta koskevasta maankäyttösopimuksesta johtuen Metsähallitus tilaa teiden rakentamistyöt. Kittilän kunta ja Maanrakennus Kantmark Oy ovat sittemmin laskuttaneet kiinteistölle rakennettuihin teihin liittyneistä töistä Metsähallitusta vuosina 2007-2009 siten, että viimeinen teiden rakentamista koskeva lasku on päivätty 1.7.2009. Metsähallitus on vaatinut näistä töistä aiheutuneita kustannuksia ECU-Groupilta ja Koy Levin Honkatieltä ensimmäisen kerran vasta 18.6.2014.
Kanteen perusteena olevan velvoitteen vanhentumiseen sovelletaan velan vanhentumisesta annetun lain (vanhentumislaki) 6 §:n mukaista yleistä kolmen vuoden vanhentumisaikaa. Ostajalle kauppahinnan suorittamisen lisäksi sovittu velvoite ottaa vastatakseen kaavateiden rakennuskustannuksista on ollut tyypiltään vanhentumislain 6 §:ssä tarkoitettu muu sopimuksen perusteella suoritettava vastike. Tällaisessa tilanteessa vanhentumisaika alkaa kulua vaatimismahdollisuuden periaatteen mukaisesti siitä lukien, kun velkojana oleva osapuoli on täyttänyt oman suoritusvelvollisuutensa. Metsähallitukselle on, sen maksettua sopimuksen mukaisesti teiden rakentamisesta kolmansille osapuolille, syntynyt oikeus vaatia ostajalta korvausta näistä kustannuksista. Jokaisen sopimuksen perusteella suoritetun erän vanhentuminen on alkanut kulua itsenäisesti siitä ajankohdasta, jolloin kyseinen maksusuoritus on tehty kolmannelle osapuolelle. Sen sijaan itse perussuhteen eli kauppakirjan mukaisen sopimuksen syntyhetkellä ei ole merkitystä laskettaessa sen perusteella syntyneiden velvoitteiden vanhentumisajankohtia. Metsähallitus on jokaisen erän osalta laiminlyönyt esittää maksuvaatimuksensa vanhentumislain 6 §:ssä säädetyssä kolmen vuoden määräajassa. Siten sen maksuvaatimus on kokonaan hylättävä vanhentuneena.
Kyseessä ei ole vanhentumislain 8 §:n mukainen toistaiseksi myönnetty muu velka. Sopimusta ei ollut tarkoitettu nyt kyseessä olevilta osin olemaan voimassa toistaiseksi vaan enintään teiden rakentamisen päättymiseen saakka. Lisäksi lainkohdassa "muilla veloilla" tarkoitetaan muita kuin rahavelvoitteita, joiden eräpäivää ei ole sovittu tai joiden ei voida katsoa olevan vastiketta vastapuolen suorituksesta.
Maksuvaatimus tulisi hylätä vanhentuneena siitä huolimatta, että siihen sovellettaisiin vanhentumislain 8 §:n 1 momenttia. Pykälän 2 momentin mukaan myös 1 momentin mukaiseen velvoitteeseen soveltuu yleinen vanhentumisaika sen jälkeen, kun sitä on vaadittu tai se on muun syyn johdosta erääntynyt maksettavaksi. Vanhentumislain systematiikan mukaisesti velvoitteen vanhentumisaika määräytyy vaatimismahdollisuuden periaatteen mukaisesti myös tällaisissa vanhentumislain 8 §:n soveltamisalaan kuuluvissa tilanteissa. Kun Metsähallitus on maksanut sopimuksen mukaiset tilauksensa kolmansille osapuolille, sille on syntynyt mahdollisuus vaatia vastaavia suorituksia ostajalta, ja velka on tuolloin erääntynyt maksettavaksi. Metsähallitus ei kuitenkaan ole esittänyt maksuvaatimusta yhdenkään erän osalta 8 §:n 2 momentissa säädetyssä yleisessä vanhentumisajassa. Siten kantajan maksuvaatimus olisi vanhentunut myös vanhentumislain 8 §:n nojalla.
Vastaus
Metsähallitus on vaatinut, että valitus hylätään ja että ECU-Group ja Koy Levin Honkatie velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan Metsähallituksen oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa 2.060,88 eurolla korkoineen.
Käräjäoikeuden ratkaisu on oikea.
Vanhentumisajan osalta sovellettavaksi tulee vanhentumislain 8 §:n mukainen kymmenen vuoden vanhentumisaika. Vanhentumislain 5-7 §:ssä on rajattu ne tilanteet, joihin kolmen vuoden määräaikaa sovelletaan. Yleistä kolmen vuoden vanhentumisaikaa sovelletaan, kun eräpäivästä on sovittu. Vanhentumislain 6 §:n soveltamisalaan kuuluvat useimmat molemminpuolisesti velvoittaviin sopimussuhteisiin perustuvat saatavat. Tässä tapauksessa ei ollut ollut kyse irtaimen esineen kaupasta, molemminpuolisesti velvoittavasta sopimussuhteesta, palveluiden hankkimisesta, kauppahinnasta tai vastikkeesta. Koska velan vanhentumisaika ei ollut alkanut kulua edellä mainittujen säännösten mukaisesti, vaan kysymys on muusta velasta, sovellettavaksi tulee 8 §:n mukainen kymmenen vuoden vanhentumisaika.
Hovioikeuden ratkaisu
Perustelut
Kysymyksenasettelu ja sovellettavat lainkohdat
ECU-Groupin perustettavan yhtiön (sittemmin Koy Levin Honkatie) lukuun ostajana ja Metsähallituksen Suomen valtion puolesta myyjänä 15.10.2007 allekirjoittaman kauppakirjan mukaan ostajan vastattaviksi ovat kuuluneet muun ohella teiden rakentamisesta kiinteistölle aiheutuvat kustannukset. Kauppaehdoissa todetaan ostajan olevan tietoinen siitä, että Kittilän kunta edellyttää kaavateiden rakentamisen tilaamista Metsähallituksen kautta. Metsähallitus on sittemmin tilannut tienrakentamisen Kittilän kunnalta. Rakennustyöt ovat valmistuneet vuoden 2009 heinäkuun loppuun mennessä ja Kittilän kunta sekä rakennustyötä tehnyt Maanrakennus Kantmark Oy ovat vuosien 2007-2009 aikana laskuttaneet Metsähallitusta rakennustöistä yhteensä 58.268,82 euroa. Metsähallitus on vaatinut ECU-Groupia suorittamaan nämä kustannukset Metsähallitukselle 18.6.2014 päivätyllä laskulla. Asiassa on kysymys siitä, onko tämä Metsähallituksen saatava vanhentunut.
Velan vanhentumisesta annetun lain (vanhentumislain) 4 §:n mukaan velan yleinen vanhentumisaika on kolme vuotta. Vanhentumisaika alkaa kulua eri perusteisten velkojen osalta lain 5-7 §:ssä säännellyin tavoin velan sovitusta eräpäivästä tai siitä, kun velkoja muutoin voi esittää maksuvaatimuksen velalliselle. Vanhentumisajan alkamisesta säädetään 5 §:ssä tilanteissa, joissa eräpäivästä on sovittu, 6 §:ssä säädetään kauppahinnan vanhentumisesta ja 7 §:ssä säädetään korvausvelan vanhentumisesta. Asiassa on sinänsä riidatonta, etteivät osapuolet ole sopineet eräpäivästä eikä kysymys ole 7 §:ssä tarkoitetusta korvausvelasta. Sen sijaan kysymys on siitä, sovelletaanko kyseessä olevaan velkaan vanhentumislain 6 §:ää, jonka mukaan, jollei kauppahinnan tai muun vastikkeen suorittamisen eräpäivää ole sitovasti ennalta määrätty, vanhentumisaika alkaa kulua, kun myyjä on luovuttanut kaupan kohteen ostajalle tai kun muu velkojana oleva sopijapuoli on täyttänyt oman suoritusvelvollisuutensa.
Jos asiassa ei voitaisi soveltaa vanhentumislain 6 §:ää, sovellettavaksi tulisi vanhentumislain 8 §. Pykälän 1 momentin mukaan, jos kysymys on toistaiseksi myönnetystä tai ehdollisesti syntyvästä velasta taikka muusta sellaisesta velasta, jonka vanhentumisajan alkamisajankohta ei määräydy vanhentumislain 5-7 §:n nojalla, velka vanhentuu kymmenen vuoden kuluttua velvoitteen oikeusperusteen syntymisestä, jollei vanhentumista ole sitä ennen katkaistu. Sen jälkeen, kun velka on velkojan vaatimuksen tai muun syyn johdosta erääntynyt maksettavaksi, noudatetaan kuitenkin sanotun pykälän 2 momentin mukaan erääntymispäivästä laskettavaa kolmen vuoden vanhentumisaikaa.
Oikeudellinen arviointi
Pääsäännön mukainen kolmen vuoden vanhentumisaika alkaa kulua, kun velka sopimuksen mukaan erääntyy tai kun velkojalla on muutoin mahdollisuudet vaatia kauppahinnan tai muun velan maksua. Oikeuskirjallisuudessa tätä periaatetta on kutsuttu vaatimismahdollisuuden periaatteeksi. Vanhentumislain säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä vaatimismahdollisuuden periaatetta on perusteltu velkojen selvyyttä ja velallisen oikeussuojaa koskevilla tavoitteilla. Lähtökohtana onkin pidetty sitä, että velan vanhentumisen alkamisajankohta liitettäisiin mahdollisimman objektiivisiin ja osapuolien myöhemmistä oikeustoimista riippumattomiin tekijöihin (HE 187/2002 vp s. 19). Vanhentumislain 6 §:n säännös ilmentää vaatimismahdollisuuden periaatetta.
Vaatimismahdollisuuden periaate ei kuitenkaan ole poikkeukseton. Osapuolet ovat voineet tarkoittaa tai ainakin varautua siihen, ettei velkaa eräännytetä heti, kun siihen on mahdollisuus. Tällaisissa tilanteissa velka alkaa vanhentua vasta, kun se erääntyy maksettavaksi. Tätä periaatetta on oikeuskirjallisuudessa kutsuttu erääntymisperiaatteeksi.
Jos velkaan ei voida soveltaa vanhentumislain 6 §:ää, edellä todetusti sovellettaviksi tulisivat vanhentumislain 8 §:n säännökset. Pykälän 1 momentissa säädetään siitä, milloin vanhentumisaika on kymmenen vuotta, ja pykälän 2 momentissa puolestaan niistä tilanteista, joissa 1 momentin mukaisen vanhentumisajan sijasta siirrytään soveltamaan yleistä kolmen vuoden vanhentumisaikaa. Vanhentumislain hallituksen esityksessä on katsottu, että vanhentumislain laajan soveltamisalan vuoksi yleinen kolmen vuoden vanhentumisaika ei soveltuisi kaikkiin velvoitteisiin. Toistaiseksi voimassaolevissa tai muissa pitkäkestoisissa sopimuksissa ei välttämättä voida osoittaa sellaista ajankohtaa, johon velvoitteiden selvittäminen erityisesti liittyisi ja josta yleinen kolmen vuoden vanhentumisaika voisi alkaa kulua (HE 182/2002 vp s. 28). Hallituksen esityksen yksityiskohtaisten perustelujen mukaan 8 §:n 1 momentin kymmenen vuoden vanhentumisaika tulisi sovellettavaksi ainakin luottoihin, joiden eräpäivää ei ole velallista sitovasti ennalta määrätty sekä ehdollisiin velkoihin, kuten takaussitoumukseen, ja myös muun tyyppisiin velvoitteisiin kuin rahavelvoitteisiin (HE 182/2002 vp s. 53).
Edellä todetusti myös vanhentumislain 8 §:n 1 momentin soveltamisalaan kuuluvien velkojen osalta noudatetaan kolmen vuoden vanhentumisaikaa siitä lukien, kun velka on velkojan vaatimuksen tai muun syyn johdosta erääntynyt maksettavaksi. Vanhentuminen voi siten 8 §:n soveltamisalan piiriin kuuluvissa tilanteissa alkaa paitsi velan nimenomaisesta eräännyttämisestä myös muusta syystä. Siten säännös ilmentää osassa sen soveltamisalaan kuuluvia tapauksia erääntymisperiaatetta ja osassa lisäksi vaatimismahdollisuuden periaatetta. Vaatimismahdollisuuden periaate ei koske esimerkiksi toistaiseksi myönnettyä ja vaadittaessa erääntyvää velkaa, joista säädetään velkakirjalain 5 §:ssä. Sanotun lainkohdan mukaan, jollei erääntymisajasta ole sovittu, velallinen on velvollinen maksamaan velan velkojan vaatiessa ja oikeutettu suorittamaan sen, milloin itse haluaa.
Vaikka teiden rakentamista koskevista kustannuksista on sovittu kiinteistökaupan yhteydessä, ostajalle niistä koituva maksuvelvoite ei sinänsä ole ollut osa kauppahintaa. Vanhentumislain 6 §:ää sovelletaan kuitenkin kaksipuolisesti velvoittaviin sopimuksiin osapuolten velvoitteen laadusta huolimatta. Metsähallitus on kiinteistökaupan sopimusehtojen tarkoittamalla tavalla tehnyt kiinteistölle rakennettavan kaavatien rakentamista koskevan sopimuksen ja on sen perusteella ollut velvollinen maksamaan rakentamiskustannukset tienrakentajalle. Kiinteistökaupan sopimusehtojen mukaan nämä kustannukset ovat kuitenkin kuuluneet ostajan vastattaviksi, minkä vuoksi Metsähallitukselle on syntynyt kustannusten määrää vastaava saatava ostajalta. Kysymyksessä ei siten ole Metsähallituksen ostajalle myöntämä vaadittaessa erääntyvä velka tai sellainen pitkäkestoinen sopimussuhde, jonka osalta ei voitaisi yksiselitteisesti osoittaa ajankohtaa, josta yleinen kolmen vuoden vanhentumisaika alkaisi kulua. Sopimusjärjestely ei vanhentumisaikaa arvioitaessa poikkea merkityksellisesti siitä tilanteesta, että ostaja olisi tehnyt teiden rakentamista koskevan sopimuksen myyjän kanssa ja myyjä puolestaan olisi sopinut rakentamistyöstä edelleen kolmannen osapuolen kanssa. Asian arvioinnissa ei ole merkitystä sillä, minkä vuoksi ostaja ei ollut tehnyt eikä ollut voinutkaan tehdä sopimusta suoraan rakentajan kanssa.
Edellä lausutun perusteella hovioikeus katsoo, että kysymyksessä oleva velka on vanhentumislain 6 §:ssä tarkoitettu muu vastike. Näin ollen vanhentumisaika on alkanut siitä, kun Metsähallituksella on ollut mahdollisuus vaatia velan maksua kiinteistön ostajalta. Tämä mahdollisuus Metsähallituksella on ollut sen jälkeen, kun Kittilän kunta ja Maanrakennus Kantmark Oy ovat laskuttaneet rakentamistyöstä Metsähallitusta, josta on siten alkanut yleinen kolmen vuoden vanhentumisaika. Riidatonta on, että Metsähallituksella on 17.7.2009 päivätyn laskun saatuaan ollut tieto kaikista rakennuskustannuksista ja se olisi voinut vaatia niiden perusteella kokonaisuudessaan sopimukseen perustuvia saataviaan kiinteistön ostajalta. Asiassa on riidatonta myös se, että Metsähallitus on vaatinut ECU-Groupilta suoritusta rakennuskustannuksista ensimmäisen kerran vasta 18.6.2014 eli yli kolmen vuoden kuluttua edellä kerrotulla tavalla määräytyvästä velan vanhentumisajan alkamisesta. Näin ollen Metsähallituksen saatava on vanhentunut ja sen kanne on hylättävä.
Oikeudenkäyntikulut
Metsähallitus on hävitessään asian oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 ja 16 §:n nojalla velvollinen korvaamaan vastapuoliensa oikeudenkäyntikulut. ECU-Groupin ja Koy Levin Honkatien vaatimia oikeudenkäyntikuluja on pidettävä määrältään kohtuullisina asian laatuun ja laajuuteen nähden.
Tuomiolauselma
Käräjäoikeuden tuomio kumotaan ja Metsähallituksen kanne hylätään. Oy ECU-Group Ab ja Keskinäinen Kiinteistöosakeyhtiö Levin Honkatie vapautetaan kokonaan käräjäoikeuden tuomitsemasta yhteisvastuullisesta maksuvelvollisuudesta Metsähallitukselle.
Metsähallitus velvoitetaan suorittamaan Oy ECU-Group Ab:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista käräjäoikeudessa 4.297,50 euroa ja hovioikeudessa 2.046 euroa sekä Keskinäinen Kiinteistöosakeyhtiö Levin Honkatielle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista käräjäoikeudessa 3.466,50 euroa ja hovioikeudessa 1.650 euroa. Korvauksille on maksettava viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan kuukauden kuluttua hovioikeuden tuomion antamispäivästä.
Asian ovat ratkaisseet:
hovioikeudenneuvos E. K.
hovioikeudenneuvos J. H.
hovioikeudenneuvos T. M.
esittelijä: hovioikeuden esittelijä A. V.
Ratkaisu on yksimielinen
Lainvoimainen