Viivästyskorko ja sen sovittelu
Tuomioissa viivästyskorko voi vaikuttaa tuomituissa korvauksissa merkittävällä määrällä. Viivästyskorko vahvistetaan puolivuosittain. Ne löytyvät Suomen Pankin sivuilta. 1.1.2024 - 30.6.2024 määrä on 11,5% ja kaupallisissa soipmuksissa 12,5%. Viivästyskorosta lisää .
Asuntokauppariidoissa viivästyskoron maksuvelvollisuus alkaa 30 päivän kuluttua siitä päivästä kun on esitetty vaatimus ja sen peruste ja määrä. Määrä voidaan esittää arviomääräisenäkin. Viivästyskorko liittyykin usein juuri reklamaation esittämiseen sillä samat asiat on esitettävä reklamaatiossa. Joka tapauksessa viivästyskorko alkaa juosta kun haaste annetaan tiedoksi vastaajalle. Ongelmaksi viivästyskorot muodostuvat koska asioiden käsittely kestää nykyään pitkään. Reklamaation jälkeen asioiden selvittely saattaa kestää vuoden, jonka jälkeen asia voidaan laittaa vireille tuomioistuimeen. Siellä käsittely kestää 1 vuoden tai ylikin. Sen jälkeen hovioikeudessa käsittely kestää kaksi vuotta. Yhteensä käsittelyyn on voinut mennä 4 vuotta jonka ajan vaatimukselle on juossut viivästyskorko. Esimerkiksi jos on tuomittu hinnanalennusta on 100.000 euroa sille on kertynyt viivästyskorkoa jo 4v x 12.500e/v eli yhteensä 50.000 euroa eli puolet lisää tuomitun määrän päälle. Viivästyskorko tosin lasketaan jokaisen menneen puolivuotisjakson viivästyskorolla joka on vaihdellut vuosien aikana 7% - nykyisen 12,5% välillä.
Korkolaki vuodelta 1982 (muutokset suluissa):
7 § (3.5.2002/340)
Viivästyskorko korvausvelalle
Vahingonkorvaukselle tai vastaavanlaiselle velalle, jonka määrän ja perusteen toteaminen edellyttää erityistä selvitystä, viivästyskorkoa on maksettava siitä lähtien, kun 30 päivää on kulunut päivästä, jona velkoja esitti vaatimuksensa sekä sellaisen korvauksen perustetta ja määrää koskevan selvityksen, jota häneltä kohtuudella voidaan vaatia ottaen huomioon myös velallisen mahdollisuudet hankkia selvitys. Jos selvitystä on pidettävä riittämättömänä ainoastaan velan määrän osalta, viivästyskorkoa on kuitenkin maksettava sille velan määrälle, jota kohtuudella voidaan pitää selvitettynä.
9 § (3.5.2002/340)
Viivästyskoron maksamisvelvollisuuden alkamisajankohta eräissä tapauksissa
Edellä 6 ja 7 §:ssä tarkoitetuissa tapauksissa viivästyskorkoa on kuitenkin maksettava viimeistään siitä päivästä, jona velan maksua koskeva haaste annettiin velalliselle tiedoksi, tai, jos vaatimus esitetään oikeudenkäynnin aikana, sen esittämisestä lukien.
Viivästyskorkoakin voidaan sovitella korkolain 11§ perusteella. Perusteena voi olla työttömyys, sairaus tmv. ennalta arvaamaton seikka. Sen sijaan muut seikat joihin tulee varautua ei voi olla perusteena sovittelulle.
11 § (3.5.2002/340) [HE 232/2001]
Viivästyskoron sovittelu
Viivästyskorkoa voidaan sovitella, jos velallisena on luonnollinen henkilö eikä velka liity velallisen harjoittamaan elinkeinotoimintaan. Sovittelun edellytyksenä on, että:
1) maksun viivästyminen on johtunut maksuvaikeuksista, joihin velallinen on joutunut sairauden, työttömyyden tai muun erityisen seikan vuoksi pääasiallisesti omatta syyttään;
2) sovitteluun on painavat perusteet ottaen huomioon viivästyskoron määrä suhteessa velallisen taloudelliseen asemaan eikä maksun viivästyminen johdu velallisen ilmeisen kevytmielisestä suhtautumisesta velkaantumiseen tai velkojen maksuun; tai
3) velallisella on katsottava olleen perusteltua aihetta kieltäytyä maksamasta velkaansa.
Viivästyskorkoa voidaan 1 momentin 2 kohdan nojalla sovitella myös siltä osalta, joka on aikaisemmin vahvistettu lainvoimaisella tuomiolla.
Vuonna 2002 laajennettiin 11§ sovittelun mahdollisuutta ja HE 232/2001 mukaan:
4.3
Esityksessä ehdotetaan, että korkolakiin otetaan uusi sovitteluperuste. Viivästyskoron sovittelu olisi mahdollista, jos siihen on painavat perusteet ottaen huomioon viivästyskoron määrä suhteessa velallisen taloudelliseen asemaan. Ratkaisevaa merkitystä ei enää olisi sillä, mistä syystä maksuvaikeudet ovat alunperin johtuneet vaan sillä tosiasiallisella tilanteella, jossa velallinen on sovitteluhetkellä. Sovittelun edellytykset olisivat konkreettisia siten, että ratkaisu perustuisi ennen muuta kertyneen viivästyskoron määrän ja velallisen senhetkisen taloudellisen aseman vertailuun. Kun sovitteluedellytykset perustuvat viivästyskoron määrään, voivat edellytykset täyttyä suoritustuomion antamisen jälkeenkin. Ehdotuksen mukaan tuomion oikeusvoima ei estäisi sovittelua. Näin se, ettei velallinen ole vaatinut sovittelua velkomusasian yhteydessä, ei olisi esteenä sovitteluvaatimuksen myöhemmälle esittämiselle.
Vaikka sovittelua ei ehdotetussa säännöksessä kytkettäisi velkaantumisen syihin yhtä kiinteästi kuin aikaisemmin, ei sovittelu tule kaikkien taloudellisissa vaikeuksissa olevien velallisten osalta kysymykseen. Kohtuullistaminen on aina poikkeuksellinen toimenpide, johon tulee olla säännöksessä tarkoitetut painavat syyt. Velvoitteiden sovittelua ei myöskään saa käyttää keinottelunluonteisesti niin, että velallinen voisi tällä tavoin laskelmoida saavansa korotonta luottoa. Yleisen maksumoraalin säilyttämiseksi viivästysseuraamusten sovittelun ulkopuolelle on rajattava ne tilanteet, joissa velallisen toiminta velkaa otettaessa tai sitä maksettaessa on kokonaisuutena arvioiden ollut sopimatonta. Sovittelu estyisi, jos maksuvaikeudet johtuvat ilmeisen kevytmielisestä suhtautumisesta velkaantumiseen tai velkojen maksuun. Kun sovittelu aina perustuu kokonaisharkintaan, voidaan sovittelutuloksessa myös muutoin ottaa huomioon velkaantumisen perusteet ja sovittelun vaikutus velkojalle. Käytännössä velallinen joutuu sovittelua vaatiessaan selvittämään myös velkaantumisensa syitä ja sitä, miten velat on tarkoitus maksaa takaisin.
Esityksessä ehdotetaan sovittelusäännöksen soveltamisalaa laajennettavaksi niin, että se koskee kaikkia yksityishenkilöiden velkoja. Erityisen tärkeää on, että sovittelun mahdollisuus avataan myös yksityistakauksiin. Takaajan vastuuta viivästyskoroista voitaisiin sovitella silloinkin, kun viivästysseuraamukset sisältyvät takaussitoumuksessa tarkoitettuun päävelkaan. Viivästyskorkoa voitaisiin alentaa myös vahingonkorvausvelkojen osalta. Kun sovittelun kokonaisharkinnassa otetaan huomioon myös velkojan asema, merkitystä on luonnollisesti silläkin, onko vahingonkorvauksen saajana toinen yksityishenkilö vai esimerkiksi yritys tai valtion laitos. Samaan tapaan kuin kohtuullistettaessa varsinaisen vahingonkorvauksen määrää huomioon voidaan ottaa myös vahingon aiheuttajan tahallisuuden aste
Katso korkolain muutoksen tarkemmat hallituksen esityksen yksityiskohtaiset perustelut LINKKI
Hakusanat
Asuntokauppa, kiinteistökauppa, osakekauppa, viivästyskorko, sovittelu.
Alla vanhempi KKO tapaus jossa sovitteluun ei katsottu olevan aihetta. Sen jälkeen kuten edellä on kuvattu 11§ on muutettu ja hallituksen esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa on todettu mm:
"Sovitteluedellytyksinä olisi, että sovitteluun on muutoin painavia syitä ottaen huomioon viivästysseuraamusten määrä suhteessa velallisen taloudelliseen asemaan. Toisin kuin sosiaalisessa suoritusesteessä ei tässä sovitteluperusteessa edellytetä, että velallisen olisi osoitettava maksuvaikeuksien johtuneen jostakin erityisestä, velallisen vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella olevasta tapahtumasta, kuten sairaudesta tai työttömyydestä. Useassa tapauksessa velallisen taloudelliset vaikeudet johtuvat monen eri tekijän yhteisvaikutuksesta. Uuden perusteen mukaan sovittelu olisi mahdollista muun muassa silloin, kun maksuvaikeudet perustuvat velallisen oman maksukyvyn yliarviointiin. Viivästyskorkoa voitaisiin sovitella myös tilanteessa, jossa maksuvaikeuksien perustana olevat tapahtumat ja syyt olivat olleet olemassa jo ennen kyseisen velan syntymistä."
KKO:1994:46
Korko
Diaarinumero: S93/1528
Esittelypäivä: 15.2.1994
Taltio: 2085
Antopäivä: 2.6.1994
Asunnon ostajan maksuviivästys oli johtunut siitä, ettei toista asuntoa, jonka myynnistä saaduilla varoilla ostaja oli aikonut kaupan rahoittaa, ollut saatu kaupaksi siitä pyydettyyn hintaan. Tätä pidettiin kaupankäyntiin yleisesti liittyvänä ennalta odotettavissa olevana mahdollisuutena. Maksuviivästyksen ei siten katsottu johtuneen sellaisen erityisen seikan aiheuttamasta maksuvaikeudesta, johon ostaja pääasiallisesti omatta syyttään oli joutunut. Sen vuoksi viivästyskoron sovittelulle korkolain 11 §:n nojalla ei ollut perustetta.
KorkoL 11 §
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
Kanne ja vastaus Helsingin raastuvanoikeudessa
A lausui, että Helsingin raastuvanoikeus oli 18.4.1990 julistamallaan yksipuolisella tuomiolla velvoittanut hänet suorittamaan B:lle 13.6.1989 tehtyyn asuntokauppaan perustuvaa kauppahinnan maksun viivästymisestä johtunutta viivästyskorkovelkaa 33 878,15 markkaa 16 prosentin korkoineen 30.3.1990 lukien sekä korvaamaan B:n oikeudenkäyntikulut asiassa 2 500 markalla 16 prosentin korkoineen 18.4.1990 lukien.
A oli 19.5.1989 sitoutunut ostamaan B:ltä 665 000 markan kauppahinnasta As. Oy Fleminginkatu 5 nimisen yhtiön osakkeet nrot 91-92, jotka oikeuttivat Helsingissä osoitteessa Fleminginkatu 5 sijaitsevan huoneiston B 55 hallintaan, ja maksanut B:lle käsirahan 10 000 markkaa. Samalla asianosaiset olivat sopineet kauppakirjan tekemisestä viimeistään 31.5.1989 ja kauppahinnan osan 300 000 markan maksamisesta tuolloin sekä loppuosan 355 000 markan maksamisesta 31.8.1989 mennessä. Lisäksi he olivat sopineet kauppahinnasta maksettavaksi vuotuista korkoa 13 prosentin mukaan mainittuun maksupäivään asti.
Asianosaiset olivat tehneet kerrotun osakekaupan 13.6.1989, jolloin A oli suorittanut B:lle sovitut 300 000 markkaa. Tämän lisäksi he olivat sopineet, että A suoritti B:lle 13 prosentin mukaan laskettavaa korkoa 300 000 markalle ajalta 31.5. -13.6.1989, koska kaupan teko oli viivästynyt.
A oli joutunut osakekaupan tehtyään niin sanottuun kahden asunnon loukkuun. A oli maksanut B:lle 310 000 markkaa kalliilla markkinarahalla. Omaa asuntoaan hän ei ollut saanut kaupaksi. Hän ei ollut saanut pankista lainaa, jolla olisi voinut maksaa B:n jäännössaatavan. Tästä syystä A:n taloudellinen tilanne oli ollut erittäin vaikea. Lisäksi hän oli sairastunut ja saanut vain päivärahaa. Sittemmin hän oli jäänyt määräaikaiselle eläkkeelle. Hänen eläkkeensä oli ollut alle 5 000 markkaa.
A oli saanut vanhan asuntonsa kaupaksi maaliskuussa 1990 ja luovuttanut 29.3.1990 B:lle 375 000 markkaa. B oli tuolloin siirtänyt osakkeiden omistusoikeuden A:lle. A:n käsitys oli ollut, että hän oli maksanut koko kauppahinnan ja että asia oli selvä, kun osakkeiden omistusoikeuskin oli siirretty hänelle. Joka tapauksessa maksun viivästyminen oli johtunut maksuvaikeuksista, joihin A oli omatta syyttään joutunut. Koron maksuvelvollisuuden sovitteluun oli siten perusteltu syy huomioon ottaen myös B:n ja A:n taloudelliset olosuhteet kokonaisuudessaan.
Tämän vuoksi A vaati, että Helsingin raastuvanoikeuden 18.4.1990 julistama yksipuolinen tuomio kumotaan ja B velvoitetaan palauttamaan sen nojalla ulosottoteitse perityt varat korkoineen. Toissijaisesti A vaati, että hänen maksuvelvollisuuttaan joka tapauksessa korkolain 11 §:n nojalla sovitellaan.
B vastusti kannetta ja vaati sen hylkäämistä. B katsoi, että hänellä oli oikeus tuomittuun viivästyskorkoon loppukauppahinnalle 31.8.1989 lukien. Siltä osin ei A:n maksaessa loppukauppahintaa ollut päästy sopimukseen.
Helsingin raastuvanoikeuden päätös 12.11.1991
Raastuvanoikeus katsoi selvitetyksi, että A oli ostanut B:ltä kanteessa kerrotut asunto-osakeyhtiön osakkeet kanteessa selostetuin tavoin. Edelleen raastuvanoikeus katsoi selvitetyksi, että B oli laatinut ja allekirjoittanut kuitin 29.3.1990, jonka mukaan loppukauppahinta ja korko perustuen 13.6.1989 allekirjoitettuun kauppakirjaan yhteissummaltaan 368 021,37 markkaa oli merkitty maksetuksi ja omistusoikeus osakkeisiin katsottu siirtyneeksi A:lle. Lisäksi kuittiin oli merkitty maksetuiksi maksamismääräysmenettelystä ja sen vastustamisesta B:lle aiheutuneet kulut 6 034 markkaa ja velkomuskanteen vireillepanosta aiheutuneina kuluina 944,63 markkaa.
Raastuvanoikeus katsoi, että kuitti, jonka B talousasioita tuntevana henkilönä oli laatinut, sisälsi sen, että kauppakirjassa tarkoitettu kauppahinta kaikkine korkoineen oli tullut maksetuksi. Siten raastuvanoikeuden 18.4.1990 julistama yksipuolinen tuomio, jolla A oli velvoitettu maksamaan B:lle korkovelkaa 33 878,15 markkaa 16 prosentin korkoineen 30.3.1990 lukien sekä oikeudenkäyntikulujen korvauksena 2 500 markkaa 16 prosentin korkoineen 18.4.1990 lukien, oli ollut perusteeton.
Tämän vuoksi raastuvanoikeus kumosi yksipuolisen tuomion ja totesi, ettei A ollut kyseisen kaupan perusteella enää mitään velkaa B:lle. Koska A:lta oli yksipuolisen tuomion perusteella jo ulosottoteitse peritty ja B:lle tilitetty varoja, raastuvanoikeus velvoitti B:n palauttamaan yksipuolisen tuomion perusteella ulosmitatut varat korkoineen.
Helsingin hovioikeuden tuomio 28.7.1993
Hovioikeus, jonka tutkittavaksi B saattoi asian ja jossa A vastauksessaan siltä varalta, että raastuvanoikeuden päätöstä ei pysytetty, vaati asian palauttamista raastuvanoikeuteen todistajien kuulemiseksi hänen maksuvelvollisuutensa sovittelemisen osalta, katsoi selvitetyksi, että B:n ja A:n 13.6.1989 allekirjoittaman kauppakirjan mukaan A oli sitoutunut maksamaan korkoa 13 prosentin mukaan laskettuna 300 000 markalle ajalta 31.5. - 13.6.1989 ja loppukauppahinnalle 355 000 markalle 31.5.1989 lähtien kunnes koko kauppahinta oli maksettu. Kauppakirjan mukaan korko oli suoritettava myyjälle loppukauppahinnan maksun yhteydessä, kuitenkin viimeistään 31.8.1989. Yksipuoliseen tuomioon johtanut haastehakemus oli annettu A:lle tiedoksi 28.2.1990. Asianosaisten 29.3.1990 allekirjoittaman kuitin mukaan A oli tuolloin maksanut B:lle 13.6.1989 tehtyyn asuntoosakkeiden kauppaan liittyen loppukauppahinnan ja kauppakirjaan perustuvan koron yhteensä 368 021,37 markkaa sekä eräitä B:lle saatavan perimisestä aiheutuneita kuluja.
A oli takaisinsaantikanteessaan katsonut, huomioon ottaen että osakkeiden omistusoikeuskin oli 29.3.1990 allekirjoitetussa kuitissa siirretty, että B:n kauppahintasaatava oli tullut kokonaisuudessaan suoritetuksi.
Pyytäessään yksipuolista tuomiota viivästyskoron osalta B oli 18.4.1990 raastuvanoikeudessa eritellyt sanotut 368 021,37 markkaa siten, että siitä oli 355 000 markkaa loppukauppahintaa, 1 389,04 markkaa 13 prosentin mukaan laskettua korkoa 300 000 markan kauppahinnan osalle ajalta 31.5. - 13.6.1989 ja 11 632,33 markkaa 13 prosentin mukaan laskettua korkoa 355 000 markalle ajalta 31.5. - 31.8.1989. B oli samalla ilmoittanut, ettei A 29.3.1990 ollut suostunut maksamaan haastehakemuksessa mainittua viivästyskorkoa.
Hovioikeus katsoi, että kuittiin tehty merkintä kauppakirjaan perustuvasta korosta jo määränsäkin puolesta vastasi kauppahinnan maksuajalle sovittua korkoa. Eräpäivän tultua kauppakirjassa määrätyksi B:llä oli maksun viivästyttyä ollut korkolain 4 §:n mukaan oikeus vaatia viivästyskorkoa 31.8.1989 lukien. Se seikka, että kuitilla oli vastaanotettu edellä eritellyt 368 021,37 markkaa ja siirretty osakkeiden omistusoikeus, ei yksinomaan oikeuttanut katsomaan, että B olisi luopunut lakiin perustuvasta viivästyskorosta.
Tämän vuoksi hovioikeus katsoi jääneen näyttämättä, että B olisi kanteessa kerrotuin tavoin tai muullakaan tavalla luopunut yksipuolisessa tuomiossa tarkoitetusta viivästyskorosta.
Viivytyksen välttämiseksi hovioikeus, hyläten A:n palautuspyynnön aiheettomana, otti A:n sovittelua koskevan vaatimuksen tutkittavaksi. Hovioikeus katsoi, ettei asiassa ollut ilmennyt sellaisia seikkoja, joiden perusteella A:n maksuvelvollisuutta olisi ollut syytä sovitella. Tämän vuoksi A:n kanne oli hylättävä.
Hovioikeus kumosi raastuvanoikeuden päätöksen, hylkäsi A:n kanteen ja pysytti Helsingin raastuvanoikeuden 18.4.1990 julistaman yksipuolisen tuomion.
Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Metsä-Vähälä, Antila ja Sivenius (eri mieltä). Esittelijä Sinikka Tuomi.
Eri mieltä olevan jäsenen lausunto Apujäsen, viskaali Sivenius:
Katson, ettei ole syytä muuttaa raastuvanoikeuden päätöstä.
MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA
A:lle myönnettiin valituslupa.
A vaati valituksessaan hovioikeuden tuomion kumoamista ja asian jättämistä raastuvanoikeuden päätöksen varaan. Toissijaisesti A vaati, että viivästyskoron maksuvelvollisuutta korkolain 11 §:n nojalla sovitellaan niin, ettei viivästyskorkoa tarvitse lainkaan maksaa. Lisäksi A pyysi asian palauttamista raastuvanoikeuteen esittääkseen sovitteluvaatimuksensa tueksi henkilötodistelua taloudellisesta asemastaan, sairastumisestaan ja asuntokaupoista.
B antoi häneltä pyydetyn vastauksen.
KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 2.6.1994
Käsittelyratkaisu
A ei ole raastuvanoikeudessa esittänyt todistajien kuulemista. Asiaa toista kertaa käsiteltäessä hän on jättänyt sen päätettäväksi. Täällä hän ei ole saattanut todennäköiseksi, että asiaan olisi saatavissa sellaista selvitystä, joka voisi vaikuttaa sen ratkaisuun. Sen vuoksi pyyntö asian palauttamisesta raastuvanoikeuteen hylätään.
Perustelut
Hovioikeuden mainitsemilla perusteilla on jäänyt näyttämättä, että B olisi kanteessa kerrotulla tavalla tai muutenkaan luopunut yksipuolisessa tuomiossa tarkoitetusta viivästyskorosta.
Kysymyksessä oleva viivästyskorko on aiheutunut siitä, ettei A ole kyennyt suorittamaan hänen maksettavakseen käsirahasopimuksen 19.5.1989 mukaisen, 13.6.1989 tehdyn kaupan perusteella jääneen kauppahinnan loppuerää 355 000 markkaa sovittuun määräpäivään 31.8.1989 mennessä. A on maksanut kauppahintavelkansa pääoman kokonaisuudessaan vasta 29.3.1990.
Viivästyksen ei ole selvitetty aiheutuneen A:n ilmoituksen mukaan jo ennen kauppaa tapahtuneesta sairastumisesta ja sitä myöhemmin seuranneesta työkyvyttömyyseläkkeelle joutumisesta, vaan siitä, ettei hänen yhdessä äitinsä ja sisarensa kanssa omistama asunto, jonka myynnistä saaduilla varoilla A oli aikonut rahoittaa 13.6.1989 ostamansa asunnon, ollut mennyt kaupaksi siitä pyydettyyn hintaan. Tämä on kuitenkin kaupankäyntiin yleisesti liittyvä ennalta odotettavissa oleva mahdollisuus. A:n maksuviivästys ei siten ole johtunut sellaisen erityisen seikan aiheuttamasta maksuvaikeudesta, johon hän pääasiallisesti omatta syyttään olisi joutunut. Sen vuoksi viivästyskoron sovittelulle korkolain 11 §:n nojalla ei ole perustetta.
Tuomiolauselma
Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.
Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Nikkarinen, Haarmann, Paasikoski, Raulos ja Hidén. Esittelijä Marjatta Möller.