KKO:2008:52

 

Oikeudenkäyntikulut - Sovintotarjous

Diaarinumero:S2007/478

Esittelypäivä:27.2.2008

Antopäivä:20.5.2008

Taltio:961

 

Kiinteistön kauppahinnan alentamista ja vahingonkorvausta koskevaa kannetta käräjäoikeudessa käsiteltäessä myyjä teki sovintotarjouksen, jota ostaja ei hyväksynyt. Oikeudenkäynnin jatkuessa myyjä kiisti kanteen kokonaan. Käräjäoikeus tuomitsi myyjän maksettavaksi vähemmän kuin tämän sovintona tarjoaman määrän. Sovintotarjous otettiin huomioon arvioitaessa oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta.

 

OK 21 luku 3 §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Savonlinnan käräjäoikeuden tuomio 15.6.2005

 

Käräjäoikeus, jossa A ja B olivat vaatineet X:ltä ja Y:ltä 1.3.1999 solmitun kiinteistökaupan johdosta hinnanalennusta ja vahingonkorvausta 96 062,64 euroa korkoineen ja oikeudenkäyntikuluineen, hylkäsi pääosin kanteen.

 

Oikeudenkäyntikulujen osalta käräjäoikeus katsoi, että A:n ja B:n hinnanalennusvaatimuksesta oli hyväksytty seitsemän prosenttia. X:n ja Y:n sovintotarjous valmistelussa oli ylittänyt tämän määrän. A ja B oli katsottava jutun hävinneeksi osapuoleksi. A:n ja B:n esittämä todistelu oli ollut poikkeuksellisen laajaa. X ja Y olivat joutuneet esittämään omaa todistelua vastaavassa määrin, vaikkei jokaisen väitteen kumoaminen todistelulla olisikaan ollut sen intressiin nähden välttämättä tarkoituksenmukaista.

 

Mainituilla perusteilla käräjäoikeus alensi 815 000 markan kauppahinnan 782 000 markaksi ja velvoitti X:n ja Y:n yhteisvastuullisesti palauttamaan A:lle ja B:lle yhteisesti liikaa maksetun kauppahinnan määrää 33 000 markkaa vastaavat 5 550,20 euroa korkoineen. A ja B velvoitettiin yhteisvastuullisesti korvaamaan X:n ja Y:n yhteiset oikeudenkäyntikulut 43 000 eurolla korkoineen.

 

Asian on ratkaissut käräjätuomari Antti Kauronen.

 

Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 27.3.2007

 

A ja B valittivat hovioikeuteen.

 

Pääasian osalta hovioikeus totesi, että keväällä 1999 havaitut virheet oli korjattu X:n ja Y:n kustannuksella, eikä mainittujen korjausten jälkeen kiinteistöllä ollut näytetty olleen muita virheitä kuin käräjäoikeuden toteamat virheet, joiden perusteella käräjäoikeus oli alentanut kauppahintaa 5 550,20 euroa. Koska käräjäoikeuden mainitsemat virheet oli katsottu sellaisiksi virheiksi, jotka olivat olleet suoritettujen korjausten jälkeen yhä korjaamatta ja koska A ja B olivat vaatineet noiden virheiden osalta X:ltä ja Y:ltä vahingonkorvausta, kysymyksessä olleen 5 550,20 euron korvauksen perusteena oli vahingonkorvaus. Sen johdosta hovioikeus vapautti X:n ja Y:n velvollisuudesta suorittaa hinnanalennusta ja velvoitti heidät yhteisvastuullisesti suorittamaan saman määrän vahingonkorvauksena A:lle ja B:lle.

 

Käräjäoikeudessa olleiden oikeudenkäyntikulujen osalta hovioikeus lausui, että A ja B olivat käräjäoikeudessa vaatineet kauppahinnan alentamista 78 207 eurolla sekä lisäksi vahingonkorvausta 10 714 euroa. Käräjäoikeus oli katsonut, että kiinteistössä oli ollut X:n ja Y:n suorittamien korjausten jälkeen edelleen virheitä, joiden korjaamisesta X ja Y olivat vastuussa. Käräjäoikeus oli velvoittanut X:n ja Y:n yhteisvastuullisesti suorittamaan A:lle ja B:lle heidän 10 714 euron vahingonkorvausvaatimuksestaan hinnanalennuksena sanottujen virheiden johdosta 5 550,20 euroa korkoineen. Muilta osin käräjäoikeus oli hylännyt A:n ja B:n kanteen.

 

X:n ja Y:n hyväksi oli siten ratkaistu kysymys siitä, olivatko he velvollisia palauttamaan A:lle ja B:lle kiinteistön kauppahinnasta 78 207 euroa korkoineen. Sillä, minkä X ja Y olivat hävinneet, ei kuitenkaan voitu katsoa olevan vain vähäinen merkitys. X:n ja Y:n kiistettyä A:n ja B:n kanteen kokonaisuudessaan heidän tekemälleen sovintotarjoukselle ei voitu antaa merkitystä kuluvastuun jakautumista harkittaessa. Sen johdosta hovioikeus määräsi oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:n nojalla asianosaiset pitämään oikeudenkäyntikulunsa käräjäoikeudessa vahinkonaan.

 

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Markku Ukkola, Marja-Liisa Karotie ja Maija Liisa Kilpeläinen. Esittelijä Harri Hyvärinen.

 

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

 

X:lle ja Y:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan X ja Y vaativat, että hovioikeuden tuomio kumotaan käräjäoikeuden oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevalta osalta ja asia jätetään käräjäoikeuden tuomion varaan eli että A ja B velvoitetaan korvaamaan X:n ja Y:n oikeudenkäyntikulut käräjäoikeuden osalta 43 000 eurolla korkoineen.

 

A ja B vastasivat valitukseen. Sen varalta, että heidät katsottaisiin velvollisiksi korvaamaan X:n ja Y:n oikeudenkäyntikuluja käräjäoikeudessa, he vaativat, että oikeudenkäyntikuluvaatimusta huomattavasti alennetaan ja kohtuullistetaan.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

 

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

 

1. A ja B ovat X:ää ja Y:tä vastaan ajamassaan kanteessa vaatineet kiinteistön kauppahinnan alentamista 78 207 eurolla ja vahingonkorvausta kolmella eri perusteella yhteensä 17 855,64 euroa.

 

2. Käräjäoikeuden valmisteluistunnossa X ja Y ovat esittäneet sovintotarjouksen, jonka mukaan he suorittaisivat riidan ratkaisemiseksi A:lle ja B:lle 10 000 euroa ja osapuolet vastaisivat omista oikeudenkäynti- ja asiantuntijakuluistaan. A ja B ovat hylänneet sovintotarjouksen, ja oikeudenkäynnin jatkuessa X ja Y ovat kiistäneet kanteen kokonaan.

 

3. Pääasian osalta alemmat oikeudet ovat päätyneet samaan lopputulokseen. Hinnanalennusvaatimus on hylätty kokonaan ja vahingonkorvausvaatimukset 5 550,20 euroa ylittävältä osalta. Tuomio on tältä osin lainvoimainen.

 

4. Käräjäoikeus on velvoittanut A:n ja B:n suorittamaan X:lle ja Y:lle korvaukseksi tarpeellisista toimenpiteistä johtuneista kohtuullisista oikeudenkäyntikuluista 43 000 euroa korkoineen. Hovioikeus on käräjäoikeuskulujen osalta katsonut, että X:n ja Y:n kiistettyä A:n ja B:n kanteen kokonaisuudessaan sovintotarjoukselle ei voitu antaa merkitystä kuluvastuun jakautumista harkittaessa ja ettei ollut syytä velvoittaa kumpiakaan asianosaisia osaksikaan korvaamaan vastapuoltensa oikeudenkäyntikuluja. Hovioikeus on oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:n nojalla vapauttanut A:n ja B:n velvollisuudesta suorittaa X:lle ja Y:lle korvausta oikeudenkäyntikuluista käräjäoikeudessa.

 

5. Korkeimmassa oikeudessa on X:n ja Y:n valituksen perusteella kysymys siitä, ovatko A ja B velvolliset korvaamaan X:n ja Y:n oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa tai osan sanotuista kuluista.

 

Korkeimman oikeuden kannanotto

 

6. Koska kanne on hyväksytty osaksi, sovellettava lainkohta on oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §.

 

7. X:n ja Y:n korvattavaksi tuomitun vahingonkorvauksen määrä on ollut alle kuusi prosenttia A:n ja B:n esittämien hinnanalennus- ja vahingonkorvausvaatimusten yhteismäärästä. Valtaosa asianosaisten oikeudenkäyntikuluista on aiheutunut hinnanalennusvaatimuksen perusteen selvittelystä. A ja B ovat hävinneet kokonaan tämän vaatimuksen. A:n ja B:n voittaman vahingonkorvausvaatimuksen johdosta aiheutuneiden oikeudenkäyntikulujen määrä on ollut vähäinen.

 

8. Maksukykyisen osapuolen tekemä sovintotarjous, joka kattaa määrältään vastapuolena olevan velkojan todellisen saatavan, merkitsee sitä, että velkojalla on mahdollisuus periä saatavansa jatkamatta oikeudenkäyntiä. Se seikka, että X ja Y ovat oikeudenkäyntiä jatkettaessa kiistäneet kanteen, ei ole tässä tapauksessa tarkoittanut sovintotarjouksen peruuttamista eikä ole tehnyt heidän tarjoustaan merkityksettömäksi. A:lla ja B:llä on ollut mahdollisuus hyväksyä tarjous, mutta he ovat arvioineet pääsevänsä sitä parempaan lopputulokseen oikeudenkäynnin avulla. Tämä valinta on osoittautunut virheelliseksi. A ja B eivät ole väittäneet, ettei sovintotarjous olisi ollut todellinen tai että X ja Y eivät olisi olleet maksukykyisiä. Oikeudenkäynnin jatkaminen sovintotarjouksen jälkeen on näin ollen ollut tarpeetonta. Arvioitaessa oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta on siten otettava huomioon X:n ja Y:n sovintotarjous, joka on ylittänyt heidän maksettavakseen tuomitun korvausvelvollisuuden määrän.

 

9. Edellä mainituilla perusteilla on selvää, että A ja B ovat hävinneet asian niin suurelta osalta, ettei ole perusteita määrätä X:ää ja Y:tä pitämään oikeudenkäyntikulujaan vahinkonaan. Edeltä ilmeneviin seikkoihin nähden sillä, minkä X ja Y ovat hävinneet, on vain vähäinen merkitys asiassa. Sen vuoksi X:n ja Y:n tulee oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan saada täysi korvaus kuluistaan.

 

10. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:n mukaan asianosainen, joka häviää asian, on velvollinen korvaamaan kaikki vastapuolensa tarpeellisista toimenpiteistä johtuvat kohtuulliset oikeudenkäyntikulut. Luvun 8 §:n 1 momentin mukaan korvattavia oikeudenkäyntikuluja ovat oikeudenkäynnin valmistelusta, asian tuomioistuimessa ajamisesta sekä asiamiehen palkkiosta aiheutuneet kustannukset. Korkein oikeus hyväksyy ne näkökohdat, jotka käräjäoikeus on ottanut huomioon arvioidessaan X:lle ja Y:lle maksettavien oikeudenkäyntikulujen määrää. Myöskään kulujen määrän osalta ei ole aihetta poiketa käräjäoikeuden tuomitsemista 43 000 eurosta.

 

11. A:n ja B:n esittämän oikeudenkäyntikulujen kohtuullistamisvaatimuksen johdosta Korkein oikeus toteaa, että oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 b §:n mukaan, jos asianosaisen velvoittaminen korvaamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut huomioon ottaen oikeudenkäyntiin johtaneet seikat, asianosaisten asema ja asian merkitys olisi kokonaisuutena arvioiden ilmeisen kohtuutonta, tuomioistuin voi alentaa asianosaisen maksettavaksi tuomittavien oikeudenkäyntikulujen määrää. Niin kuin lainkohtaa koskevassa hallituksen esityksessäkin on todettu, kysymys on poikkeussäännöksestä, jonka soveltaminen tulee kysymykseen silloin, kun arvioitaessa kokonaisuutena kaikkia laissa mainittuja seikkoja kohtuullistamisen edellytykset täyttyisivät (HE 107/1998 vp s. 20).

 

12. Kanteen nostamista sinänsä ei voida pitää perusteettomana. Sen sijaan oikeudenkäynnin jatkamiseen X:n ja Y:n esittämän sovintotarjouksen jälkeen ei oikeudenkäynnin lopputulos huomioon ottaen ole ollut perusteita. Sekä kantajat että vastaajat ovat yksityishenkilöitä. Asiassa ei ole muutoinkaan ilmennyt seikkoja, joiden vuoksi he kaupan osapuolina olisivat toisistaan poikkeavassa asemassa tai asian merkitys olisi yhdelle asianosaistaholle suurempi kuin toiselle sillä tavoin, että tällaiset syyt puoltaisivat oikeudenkäyntikulujen kohtuullistamista. Tämän vuoksi Korkein oikeus katsoo, ettei asiassa ole kokonaisuutena arvioiden oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 b §:ssä tarkoitettuja edellytyksiä kohtuullistaa A:n ja B:n maksettavaksi tuomittavien oikeudenkäyntikulujen määrää.

 

Tuomiolauselma

 

Hovioikeuden tuomio kumotaan siltä osin kuin A ja B on vapautettu velvollisuudesta korvata X:n ja Y:n oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa 43 000 eurolla korkoineen ja asia jää tältä osin käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen varaan.

 

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Mikko Tulokas, Kati Hidén, Eeva Vuori, Kari Kitunen ja Gustav Bygglin. Esittelijä Elisa Mäntysaari.