KKO:2002:96

Kantajat eivät olleet hyväksyneet vastaajan maksuvelvollisuudestaan riita-asian valmisteluistunnossa tekemää sovintotarjousta. Oikeudenkäynnin jatkuttua vastaaja oli myöntänyt maksuvelvollisuudestaan vähemmän kuin hän oli sovintotarjouksessa ja myöhemmin asiaa sovittaessa sitoutunut suorittamaan. Kantajien ei katsottu aiheuttaneen tarpeetonta oikeudenkäyntiä jatkaessaan oikeudenkäyntiä sovintotarjouksen jälkeen.

OK 21 luku 4 § 1 mom

KKO perustelut

Perustelut

Käräjäoikeus on velvoittanut X:n ja Y:n suorittamaan A:lle ja B:lle «hinnanalennusta» 66 269 markkaa korkoineen 7.11.1996 lukien sekä asianosais- ja asian selvittelykuluja 15 000 markkaa korkoineen 1.1.1999 lukien. Ensiksi mainitusta määrästä on kuitenkin saatu vähentää A:n ja B:n huoneiston osalle tuleva osuus valtiolta myöhemmin saatavasta korjausavustuksesta. A ja B ovat Korkeimmassa oikeudessa ilmoittaneet korjausavustuksen perusteella tehtävän vähennyksen määräksi 11 605 markkaa.

Hovioikeuden pääkäsittelyssä osapuolet ovat sopineet asian pääasian osalta ja pyytäneet hovioikeutta vahvistamaan sovinnon sekä antamaan ratkaisunsa oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Sovinto on tehty hovioikeudessa ennen asianosaisten vaatimusten käsittelemistä ja todistelun vastaanottamista. Oikeudenkäyntikuluratkaisu on tällaisessa tapauksessa tehtävä ennakkoratkaisuissa KKO 1996:131 ja KKO 1997:77 osoitettujen periaatteiden mukaisesti vertaamalla alkuperäisiä vaatimuksia sovintoon, viime kädessä oikeudenkäymiskaaren 21 luvun säännöksiä soveltuvin osin noudattelevalla kohtuusharkinnalla.

A ja B ovat käräjäoikeudessa vaatineet X:n ja Y:n velvoittamista suorittamaan heille «hinnanalennusta», vahingonkorvausta sekä asianosais- ja asian selvittelykuluja yhteensä enintään 457 700 markkaa viivästyskorkoineen 166 403 markalle 1.10.1995 lukien, 22 098 markalle 21.9.1998 lukien sekä 269 199 markalle 1.1.1999 lukien. Hovioikeuden vahvistaman sovinnon mukaan X ja Y suorittavat A:lle ja B:lle kertakaikkisena korvauksena mainituista vaatimuksista 105 000 markkaa viivästyskorkoineen sovinnontekopäivästä 21.5.2001 lukien. A:n ja B:n voidaan siten katsoa voittaneen osaksi oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:n 2 momentin tarkoittamalla tavalla. Verrattaessa käräjäoikeuden tuomion ja hovioikeuden vahvistaman sovinnon lopputulosta voidaan havaita, että sovinnon mukainen korvaus on suurempi kuin käräjäoikeuden tuomitsema maksuvelvollisuus. A:n ja B:n voidaan siten katsoa voittaneen myös muutoksenhakunsa osaksi. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:n 2 momentin ja 16 §:n 1 momentin perusteella arvioituna hovioikeuden tuomiota, jonka mukaan asianosaiset saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan, voidaan pitää X:n kannalta kohtuullisena.

X on esittänyt, että oikeudenkäyntikuluratkaisua tehtäessä on otettava huomioon myös oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 4 §:n 1 momentin säännös tarpeettoman oikeudenkäynnin aiheuttamisesta, koska X ja Y olivat jo käräjäoikeuden valmistelussa tarjonneet A:lle ja B:lle riidan sopimista ensin 100 000 ja sitten 120 000 markan korvausta vastaan. Sovinnon lopputulos huomioon ottaen A:n ja B:n oli ollut tarpeetonta jatkaa oikeudenkäyntiä sovintotarjouksen jälkeen.

Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 4 §:n 1 momentin mukaan voittanut asianosainen on velvollinen korvaamaan vastapuolensa oikeudenkäyntikulut, jos hän on aloittanut oikeudenkäynnin ilman, että vastapuoli on antanut siihen aihetta, tai jos hän on muutoin tahallisesti tai huolimattomuudesta aiheuttanut tarpeettoman oikeudenkäynnin. Tuomioistuin voi kuitenkin määrätä asianosaiset pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan, jos siihen on aihetta asiassa ilmenneisiin seikkoihin nähden. Mainitun lainkohdan esitöissä on todettu (HE 191/1993 vp. s. 12 - 13), että oikeudenkäynnin aloittamisesta ilman vastapuolen antamaa aihetta saattaa olla kysymys esimerkiksi silloin, kun asia olisi järjestynyt ilman oikeudenkäyntiäkin kantajan haluamalla tavalla. Asianosaiset voitaisiin määrätä pitämään kulunsa vahinkonaan esimerkiksi sellaisessa tapauksessa, että hävinnyt asianosainen, joka jo ennen oikeudenkäyntiä on tarjoutunut suorittamaan sittemmin tuomituksi tulleen määrän, oikeudenkäynnin aikana peruuttaa tarjouksensa ja kiistää kanteen kokonaisuudessaan.

Käräjäoikeuden toisen valmisteluistunnon jälkeen X ja Y ovat X:n ilmoittamin tavoin tarjonneet A:lle ja B:lle riidan sopimista enimmillään 120 000 markan korvausta vastaan. Sovintotarjouksia seuranneissa valmisteluistunnoissa ja käräjäoikeuden pääkäsittelyssä X ja Y ovat kuitenkin myöntäneet A:n ja B:n vaatimuksista vain 66 269 markkaa kiistäen maksu- ja korvausvelvollisuutensa enemmälti. X ja Y ovat siten oikeudenkäyntiä jatkettaessa peruuttaneet sovintotarjouksensa myöntämällä suoritusvelvollisuudestaan vähemmän kuin he sovintotarjouksen mukaan olisivat sitoutuneet A:lle ja B:lle suorittamaan sekä myöntäneet vähemmän kuin he sovinnossa sitoutuivat suorittamaan. A:n ja B:n kannalta oikeudenkäynnin jatkaminen ei ole sen vuoksi ollut tarpeetonta.

Oikeudenkäyntikulut

X on muutoksenhaun hävinneenä velvollinen korvaamaan A:lle ja B:lle Korkeimmassa oikeudessa aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

Päätöslauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

X velvoitetaan suorittamaan A:lle ja B:lle yhteisesti korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista Korkeimmassa oikeudessa 2 379 euroa, mille määrälle on maksettava viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan laskettuna siitä, kun kuukausi on kulunut Korkeimman oikeuden tuomion antopäivästä.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Leif Sevón sekä oikeusneuvokset Riitta Suhonen, Eeva Vuori, Markku Arponen ja Pasi Aarnio. Esittelijä Marja Räbinä.